Kesälomalla siilien seurassa

”Yksi ja kaksi ja kolme pientä siiliä, tahtoivat maistella mummon hyvää viiliä”. Tämä säkeistö eräästä lastenlaulusta soi usein mielessäni viettäessäni tänä kesänä lomaa vanhempieni luona lapsuuden kodissani.

Seurasimme usean viikon ajan nimittäin siilien ruokailua vanhempieni pihamaalleen laittamalla ruokintapaikalla. Nykytiedon valossa tuon säkeen sanoitus on kyllä jo vanhentunut, koska tiedetään että siilien vatsat eivät kestä viilin maistelua, minkä vuoksi vanhempanikin tarjoilivat niille kissanruokaa.

Siinä nälkäisten pienten siilien ruokailua iltaisin seuraillessa teimme monia havaintoja niiden elämästä ja perehdyimme tarkemmin niiden elintapoihin internetin avulla. Siilien havainnointi oli mukavaa yhteistä puuhaa myös kolmelle sukupolvelle. Siellä me hipihiljaa istuimme niin vanhempani, minä, veljeni ja hänen lapsensa, kun pieni siili mennä köpötteli vierestämme. Kunnioittaen seurasimme noita pieniä Luojan luomia piikkipalloja, sekä autoimme niitä pärjäämään paremmin kuumassa säässä tarjoamalla lisäravintoa ja vettä.

Siilien tapoja tutkiessa ja niitä seuratessa aloin pohtia taas kerran sitä, miten ihmeellinen tämä Luojan suunnittelema ja luoma maailma onkaan. Kuinka etuoikeutettuja me olemme täällä kotimaassamme, kun saamme pihamaillamme seurailla pienten luonnon eläinten elämää noin läheltä, poimia puhtaita ja terveellisiä marjoja puutarhoista ja metsistä. Saamme samoilla happirikkaissa lähimetsissä läpi vuoden, uida järvissä, joissa ja merissä niin pitkään kuin kukakin tarkenemme.

Samalla mieleen hiipii kuitenkin pelko siitä, kuinka paljon aiheutamme vahinkoa omalla toiminnallamme luonnolle, ja kuinka pitkään tämä nykytilanne enää säilyy tällaisena suotuisana luonnolle ja sen eläimille. Tästä vaarasta varoittavana esimerkkinä näyttäytyi mursu, jonka surullisesti päättynyttä seikkailua seurasimme mediasta muutama viikko sitten.

Jumala on Sanassaan asettanut ihmiset viljelemään ja varjelemaan, ei vain käyttämään, saatikka tuhoamaan. Tehdään jokainen oma osamme, vaikka se olisi pienikin sen eteen, että tämä ihana monipuolinen luontomme säilyisi.

Tiia Ritola,

varhaiskasvatuksen esimies

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?