Kaitamossa suunnistettiin Hämeen alueen mestaruuksista

23.08.2022 15:00

Suunnistuksen Hämeen aluemestaruuskilpailun keskus oli rakennettu luonnonkauniille Kemmon pellolle Pälkäneen Kaitamoon.

Valkeakosken Haka järjesti viikonloppuna mittavan suunnistustapahtuman Etelä-Pälkäneen Kaitamon metsissä. Kuntosuunnistajat mukaan lukien lauantain henkilökohtaiseen kilpailuun osallistui yli 400 suunnistajaa. Viime vuosien menestyneimpien pälkäneläissuunnistajien Ahon veljesten kotimaasto on vähitellen kartoitettu ja noussut ainakin tänä syksynä Pälkäneen suunnistuskeskukseksi AM-kisan jälkilöylyissä järjestettävien iltarastien myötä.

Kotimaastoissa kilpaillut Pälkäneen Luja-Lukko osallistui isolla joukkueella, tällä kertaa Hämeen alueen seitsemänneksi suurimpana suunnistusseurana. Henkilökohtaisessa kilpailussa aluemestaruuksia Pälkäneelle toi Juha Jokela H35-ikämiessarjassa ja Luja-Lukon kasvattina nykyisin Kangasala SK:ta edustava Annukka Linnainmaa tyttöjen D18 -sarjassa, sekä hopeaa naisten D65-sarjassa Suvi Antila. Luja-Lukon junioreista Jenna Tohka sijoittui D14-sarjassa viidenneksi ja Olga Pusa D12-sarjassa 19:nneksi. Pojista Väinö Pusa oli H12-sarjan yhdeksäs ja Luja-Lukosta Kangasala SK:n riveihin siirtynyt Onni Kinnunen H14-sarjassa neljäs.

Luja-Lukon tytöille viestipronssi

Sunnuntain viestissä Luja-Lukon verraton tyttökolmikko Hanna Suojoki, Jenna Tohka ja Milla Suojoki jatkoivat hienoja otteitaan ja ottivat tyttöjen D14-sarjassa pronssia. Viestistä suoriutui hyvin myös Luja-Lukon nuorin joukkue, joka tuli kuudenneksi H12-sarjassa juoksijoinaan Väinö Pusa, Olga Pusa ja Laura Haapasalo. Luja-Lukon vahvan kasvattajaseuran roolia kuvaa, että lisäksi pälkäneläisiä oli mitaleilla Annukka Linnainmaa ankkuroimassa Kangasala SK:n D18-sarjan joukkueelle kultaa tapahtuman suurimman sarjan nopeimmalla osuusajalla, ja H14-sarjassa Onni Kinnunen hopealla ja Ato Mattila viidentenä niin ikään Kangasalan paidassa.

Luja-Lukon veteraanit kauhoivat myös mitaleita. Mestaruuksia tuli D45-sarjassa joukkueella Jenni Kortetjärvi, Hannele Kinnunen ja Pauliina Seppälä sekä H50-pojille Tatu Piiparinen, Olli Ranta ja Hannu Kortetjärvi. Lisäksi maininnan ansaitsee Pälkäneen Luja-Lukon Laitikkalan kyläosasto, joka osallistui ensimmäistä kertaa omalla joukkueella Hämeen alueen suunnistusmestaruuskilpailuun 55-sarjan joukkueella Teijo Oksanen, Kari Kataja ja Pekka Linnainmaa.

Ahon perhe vahvasti tapahtuman takana

Suunnistustapahtuma oli järjestetty vanhan ajan malliin kauniissa peltomaisemassa Kemmon metsätien varressa. Niin ikään Luja-Lukon koulussa aloittaneet Aaro ja Rauli Aho toimivat Valkeakosken Hakan edustajina tapahtuman ratamestareina, mikä vaatii valtavasti työtä maaston tutkimisessa ja rastipisteiden miettimisessä etukäteen. Radat saivat runsaasti kiitosta niin henkilökohtaisten pitkän matkan kuin viestinkin ratojen suunnittelusta. Koko tapahtuma oli Jarmo ja Anna-Maija Ahon viljelemillä Kemmon pelloilla, missä koko perhe uurasti tapahtuman rakentamisessa. Jopa talon vanha Ford-traktori sai tehtävän toimia viimeisenä rastina.