Bike Fest järjestetään viikonloppuna Sappeella – uusi reitti avataan näyttävin menoin

25.08.2022 09:00

Sappeen Bike Parkissa järjestetään Bike Fest kahden vuoden tauon jälkeen.

Sappeen Bike Parkissa järjestetään viikonloppuna Bike Fest -tapahtuma kaikille maasto- ja alamäkipyöräilystä kiinnostuneille. 26.–28. elokuuta järjestettävässä Bike Festissä on luvassa muun muassa erityyppisiä pyöräkilpailuja niin vasta-alkajille kuin kokeneillekin Bike Park -pyöräilyn harrastajille.

Tapahtumassa nähdään BMX-pyöränäytös ja avataan uusi reitti. Ammattivalokuvaajat järjestävät Night Ride Photoshooting -kuvaussession, ja Ghost-pyörämerkki sponsoroi tapahtumassa pyöräklinikoita.

Koronan vuoksi tapahtuma on ollut tauolla kaksi vuotta. Bike Festin järjestäjät odottavat menestyksekästä tapahtumaa.

– Toivon, että mäki olisi täynnä pyöräilijöitä ja majoitus loppuunmyyty. Lisäksi tämä on hyvä ja näyttävä lanseeraus uudelle reitille, Sappeen liiketoimintajohtaja Kosti Puurunen sanoo.

Puurunen kertoo, että Bike Parkin alkukesä oli viime kautta rauhallisempi johtuen epäsuotuisista keleistä. Juhannus oli kuitenkin jo hyvä.

– Heinäkuussa näkyi, että ihmisillä oli patoutumia lähteä ulkomaille. Tämä heijastui kotimaisiin matkailukeskuksiin, Puurunen toteaa.

Lisääntyneestä ulkomaan matkailusta huolimatta Bike Parkissa tehtiin heinäkuussa ennätyspäiviä ja -viikkoja.

– Olemme kirineet koko ajan sitä, mitä alkukesällä menetettiin. Bike Park -palvelu kehittyy ja sen suosio näyttää jatkuvan hyvällä uralla, Puurunen sanoo.

Bike Parkissa on tänä kesänä panostettu uuteen reittiin, joka avataan Bike Festin yhteydessä. Ulkopuolinen taho on ensimmäistä kertaa ollut rakentamassa Bike Parkin reittiä.

Bike Parkin syksyyn kuuluu muun muassa pyöräkurssit, jotka ovat Puurusen mukaan hyvä tapa tutustua lajiin.

– Maasto- ja alamäkipyöräilyllä on extreme-imago, mutta se on kuitenkin lasketteluun verrattavissa oleva laji, jota pystyy koko perhe harrastamaan, Puurunen sanoo.