Ihmisinä meidät yleensä tunnetaan nimemme perusteella. Näin ei kuitenkaan ole aina. Minullakin on täysin samanniminen nimikaima. Nimi ei myöskään takaa sitä, että tunnemme toisemme kovin hyvin pelkän nimen perusteella. Käytössämme olevat sanonnan, tuntea joku vain nimeltä tai olla nimikristitty muun muassa viittaavat tällaiseen nimelliseen eli puutteelliseen tuntemiseen. Voimme siis tietää, että sen niminen lähimmäinen on olemassa, mutta emme varsinaisesti ole häntä koskaan lähemmin kohdanneet. Niinpä käsityksemme hänestä voi olla varsin puutteellinen tai peräti aivan väärä.
Minun mielestäni yhteiskunnassamme on meneillään aikakausi, jossa pyritään hämärtämään yksilöllisen persoonallisuuden rajat niin, että ihmisten henkilöllinen tunnistaminen käy vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Se avaa tietä tähän liittyvälle rikolliselle toiminnalle, kuten persoonallisuuden riistolle. Kerroin alussa, että minulla on nimikaima. Olen kasteessa saanut nimekseni Seppo Kalervo Lahtinen. Olen syntynyt vuonna 1947 Orivedellä.
Tutkiessani isäni sukua minulle selvisi, että minulla on samanniminen kaima, joka on minua vuoden ja neljä kuukautta nuorempi. Olemme kumpikin sukujuuriltamme lähtöisin samalta kylältä Oriveden Pitkäjärveltä. Liekö sattumaa, vai tahtooko joku sillä sanoa jotain, en tiedä. Samana vuonna emme sentään ole syntyneet, joten meillä on sentään oma sosiaaliturvatunnus, josta meidät voi erottaa toisistamme.
Mihin pyrin tällä kirjoituksellani? Kristittynä minulla on vakaumus siitä, että jokaisella ihmisellä tällä maapallolla on oma yksilöllinen persoonallisuutensa. Siihen perustuu muun muassa silmän- ja sormenjälkeen perustuva tunnistusjärjestelmäkin. Näin on silloinkin, kun kyseessä on identtiset kaksoset. Tämä persoonallisuuden yksilöllisyys perustuu uskoni mukaan Jumalan luomisjärjestykseen. Tätä tosiasiaa on pyritty kautta ihmiskunnan historian hävittämään tai turhentamaan ja kieltämään. Missä niin on tekemällä tehty, on vain tuhottu oma tai pahimmassa tapauksessa koko yhteisön tulevaisuus. Kaikenlaiset sen suuntaiset uudet kokeilut ovat ennen pitkää osoittautuneet tuhoisiksi. Vaikka tämä on minun oma subjektiivinen näkemykseni, uskon että se perustuu kuitenkin historiallisten tosiasiain suhteellisen hyvään tuntemukseen.
Varsinkin tässä ajassa olisi syytä oppia siitä, mitä historialliset tosiasiat voivat meille kertoa, jotta voimme rakentaa kestävien arvojen pohjalle turvallista yhteiskuntaa, jolle tuleva sukupolvemmekin voisi elämänsä rakentaa. Kun nyt on kuitenkin elettävä maailmassa, jossa kaikki voidaan viedä – nimi ja identiteettikin.
Onko mitään, jota voimme pitää ehdottoman varmana asiana? Minun käsittääkseni on. Se nimi on Vapahtajamme, Jeesus Kristus. Mitään muuta niin varmaa nimeä ei taivaan alla, siis tällä kotiplaneetallamme ole koskaan annettu ihmisille. Ihminen ei Raamatun mukaan voi pelastua minkään muun nimen perustalla. Vain Hän on pelastanut maailman synnin alta. Tässä nimessä on turva silloinkin, kun maailmamme tuhoutuu kerran. Emme tiedä milloin se tapahtuu, mutta Herramme on luvannut antaa siitä meille kaiken tarpeellisen tiedon, joka on pelastuksemme kannalta meille tarpeen tai hyödyllistä. Siitä meille on ilmoitettu, että Hän hallitsee ei vain tätä meidän maailmaamme, vaan koko maailmankaikkeutta.
Ihmeellisintä tässä on se, että Kristus silti haluaa kohdata jokaisen meistä yksilöinä. Hän ei unohda yhtäkään pientä ihmistä, jolle Hänen apunsa vain kelpaa. Meillä on lupaus ja toivo siitä, että saamme kerran hallita yhdessä kaikkivaltiaan Kristuksen kanssa hänen valtakunnassaan. Mikä uskomaton tulevaisuus meitä odottaakaan! Auttakoon Herra itse meitä heikkouskoisia elämään täyttä elämää näissä taivasnäkymissä, pimeän maailmanajan keskellä. Hyvää paastonaikaa toivoen,
Seppo Lahtinen, Pälkäne
