Satuinpa olemaan paikalla, kun julkisessa vessassa nuori nainen sanoi hyvin kohteliaasti vanhalle rouvalle: ”Voitte mennä ensin”. Tähän vanha vastasi tylysti ja kylmäkiskoisesti: ”Miksi?” Näin yllättävä reaktio jätti ihmetyksen, kauanko nuori ihminen jaksaa olla kohtelias, jos hän toistekin kauniisti käyttäytyessään kohtaa vastaavaa kohtelua? Kohteliaisuuteen voisi kyllä vastata ystävällisesti, vaikka ei haluaisikaan ottaa vastaan tarjottua etuoikeutta.
Vanhempien ihmisten kunnioittaminen oli meilläkin ennen sellaista, mitä vaadittiin nuorelta väeltä. Monessa muussa paikassa se on sitä edelleenkin. Marokossa tällainen arvojärjestys on niin tiukkaa, että kiistatilanteetkin saatetaan ratkaista iäkkään henkilön sanan mukaan, vaikka kaikki näkisivät hänen olevan väärässä. Eihän tämäkään ole oikein, mutta kohtuullisen kunnioituksen voisi silti pitää kunniassaan.
Entä miksi kohteliaisuuden vastaanottaminen näyttää olevan niin kovin vaikeaa, varsinkin jos perusteena on ikä? Eräs tuttavani kertoi joskus, että hän itki, kun joku nuori ensimmäistä kertaa antoi hänelle istumapaikan bussissa. Myöhemmin hän on oppinut nauttimaan ja kiittämään tarjouksista. Meillä asenteet ovat kuitenkin yleisesti kiepsahtaneet päinvastaisiksi kuin ennen.
Vääristynyttä ihannetta pukkaa voimalla joka suunnalta. Pitää näyttää nuorelta, käyttäytyä kuin teini, iän lisääntyminen on traagista. Ollaan ”ikinuoria” kynsin hampain. Joskus jopa säälittävin tuloksin. Televisiossa pyörii ”10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä”, ”Olen hotimpi kuin tyttäreni”. Nuorelta näyttävä ulkonäkö tuo markkina-arvoa. Millä markkinoilla ja mitäköhän varten?
Aikuisuuskin pyritään yhdistämään tylsyyteen, jäykkyyteen ja siihen, että on menettänyt kyvyn iloitsemiseen, hauskanpitoon ja ennakkoluulottomuuteen. Eikö se olekaan enää sitä, että on tullut kokemuksia ja voi laajentaa näköalojaan ja huomata, etteivät asiat olekaan niin ehdottomia kuin joskus luuli? Elämässä on ehkä jopa enemmän mahdollisuuksia kuin aiemmin.
Ennen digiaikaa vanhuuteen yhdistetiin viisaus; se, että on ehtinyt kerätä tietoa ja ymmärrystä. Nykyisin mitä tahansa informaatiota on helppo kaivella näppäimistön näpyttelyllä. Vanhempi väki saattaa tuntea alemmuutta nuorten sujuvan digisurffailun edessä. Kuitenkin, viisaus on edelleenkin jotain muuta kuin nopeutta ja nippelitietoa. Ikä ei tietenkään takaa viisautta, ei vanhuus eikä nuoruus, ei mikään muukaan. Kehitysvammainen poikani on ihailtavan taitava sosiaalisissa tilanteissa ja ihmisten ymmärtämisessä, monilla ”normaaleilla” olisi hänestä paljon oppimista. Joissain muissa asioissa hänellä ei sitten ole samoja valmiuksia kuin keskivertoihmisillä.
Totta toki osa meistä urautuu iän myötä, mutta senkin voi tehdä monella tavalla. Se voi olla tylsyyttä ja tuomitsevuutta, mutta yhtä lailla vaikka tyytyväisyyttä omaan elämään sellaisena kuin se on. Ketä varten oikeastaan pitää yrittää kynsin hampain todistaa olevansa vielä nuori? Onko taustalla oma pelko vanhenemisesta vaivoineen vai tämä edellä puhuttu tuutin täydeltä tuleva asennetoitotus? Kun elää itsensä näköistä elämää, ei oikeastaan tarvitse miettiä, onko nuori vai vanha. Eikä ikäänsä yleensä edes muista elleivät mahdolliset fyysiset krempat, tai nuorilla ikärajat ja muut sellaiset, siitä muistuta.
Nuorissa ja vanhoissa on kauniisti käyttäytyviä ja tylyjä. Kiitos niille, jotka ovat ystävällisiä ja kunnioittavat toisia!
