Kiinteistöneuvos, diplomi-insinööri Markku Teräsmaa kuoli Kangasalla 19.4.2023 täytettyään juuri 90 vuotta. Markku syntyi pappisperheeseen Pihtiputaalla 8.4.1933. Pihtiputaalta Teräsmaat muuttivat entiseen kotipaikkaansa Poriin, kun Markun koulu alkoi. Hän pääsi ylioppilaaksi Porin Lyseosta vuonna 1953. Markku viihtyi metsässä ja harrasti suunnistusta nuoresta pitäen. Hän olisi halunnut metsänhoitajaksi, mutta lähti kuitenkin opiskelemaan maanmittausta Teknilliseen korkeakouluun, kun luuli saavansa mittailla peltoja ja metsiä – pöydän ääressä hän kuitenkin elämäntyönsä teki.
Satakuntalaisosakunnan riennoissa hän tapasi jumpalla opiskelevan turkulaisen Sirkan. Liikunnallisuus ja luonto yhdistivät heitä, ja liitto sinetöitiin 1959. Ensimmäinen koti perustettiin Kiukaisiin, mistä Sirkka oli saanut työn. Siellä Markku tunnettiin “opettajan miehenä”. Markku pääsi 1960 Aapo Seppälän ohjauksessa “taksamittarina” auskultoimaan Kokemäenjokilaaksoon. Seppälästä tuli Markun oppi-isä, jolta hän oppi luonnikkuutta ja jämäkkyyttä, joiden avulla ratkaista usein riitaisia raja-asioita.
Opiskeluaikana Otto-I. Meurman oli herättänyt Markussa kiinnostuksen asemakaavoitukseen. Hänet houkuteltiinkin auskultoinnin päätyttyä maankäytön suunnittelijaksi Maaseudun Keskusrakennustoimistoon Tampereelle. Täällä hänen tehtäviinsä kuuluivat muun muassa Kangasalan kaavoitustehtävät. Hän saavutti nopeasti kunnan johdon luottamuksen, ja hänet valittiin vuonna 1966 Kangasalan ensimmäiseksi kaavoitusinsinööriksi ja vasta toiseksi maalaiskuntien kaavoittajaksi. Hänestä tuli maaseutukaavoituksen uranuurtaja, joka loi kuntaan maankäyttöpolitiikan, alan organisaation ja maankäytön suunnittelulle sen tarvitseman aseman hallinnossa ja päätöksenteossa.
Kangasalla Markun ensimmäisiin tehtäviin kuuluivat valtateiden linjausten muutokset ja niistä juontunut keskustan kehittämistyö. Hänen johdollaan valmistui vuonna 1976 koko kunnan yleiskaava. Sen toteuttamisohjelman laatiminen hallintokuntien yhteistyöllä loi pohjan kuntasuunnittelulle. Vehoniemenharjulle laadittu osayleiskaava oli maan ensimmäisiä luonnon- ja maisemansuojelun ja soranoton ristiriitoja ratkoneita suunnitelmia. Luonto- ja talousarvojen vertailu oli uutta, eikä soranoton rajoittamiselle ollut riidatonta saada maanomistajien, poliitikkojen ja viranomaisten hyväksyntää.
Markun rooli maaseutukuntien edustajana oli merkittävä valtakunnallisissa kehittämistehtävissä, joihin hänet usein kutsuttiin. Hänen johdollaan laadittiin ensimmäinen koko kuntaa koskenut rakennusjärjestys. Maanmittari- ja arkkitehtiopiskelijoille tarjotuista vuoden–parin pesteistä, “Teräsmaan koulusta”, tuli erinomainen ja käytännönläheinen jatkokoulutuspaikka meille nuoremmille kaavoittajille. Markku ei ollut turhantärkeä ja viihtyi hyvin henkilökunnan kanssa myös vapaa-aikanaan.
1970–1980-luvuilla Markku hoiti opetustehtäviä Teknillisessä korkeakoulussa ja Tampereen yliopistossa. Vuonna 1983 Pekka Paavola kutsui hänet Tampereen kaavoituspäällikön virkaan, jota hän hoiti eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 1996. Samalla paperipinkkojen täyttämä työpöytä vaihtui kiiltävään jalopuupöytään: työtä ei tehty piirtämällä vaan neuvottelemalla. Markun johtamana kaavoitus sai nopeasti takaisin sille kuuluvan aseman ja arvostuksen kaupungin kehityksen moniarvoisena ja tasapuolisena toimijana.
Tänä aikana Tammerkosken varren suuret tehtaat ja liike-elämä siirsivät toimintojaan syrjemmälle, ja keskusta-alueille etsittiin uutta tuottoisaa käyttöä. Tampellan alueen neuvottelut olivat erityisen raskaat, ja Markku jäi välillä maanomistajien ja heidän suunnittelijansa hampaisiin. Hän kertoi, ettei silti “saanut vammaa sieluunsa edes Tampella-jupakasta”. Markku joutui luovimaan liikenteen muutosten, maankäytön tehostamisen ja kansallismaiseman säilyttämisen välillä aika ajoin tuulisissakin oloissa, mutta ammattinsa taitajana ja hyvänä neuvottelijana hän onnistui säilyttämään luottamuksensa joka suuntaan. Vaikeiden neuvottelujen jälkeen Markku toisti usein sanontaa “kun järki loppuu, otetaan käyttöön periaatteet”. Tammerkosken rannat ovat säilyttäneet ilmeensä ja tehdasalueet elävyytensä muuta keskustaa paremmin, ja siitä Markku sai eläkkeelle jäädessään Museoviraston osastopäällikön Pekka Kärjen kiitoksen.
Markun uraa leimasivat pyrkimys kehittää organisaatiota kulloisiakin tehtäviä vastaavaksi ja pitää yllä sujuvia suhteita viranomaisiin, mutta pysyä pois politiikasta. Hän oli kollegoidensa arvostama ja tuli hyvin toimeen myös kuntalaisten, maanomistajien ja rakentajien kanssa. Hän keskusteli mielellään kaavoituksen ongelmista ja arvoista ammattitoveriensa kanssa eläkevuosinaankin. Hän näki suunnitelmiensa toteutumisen pala palalta, välillä vasta 50 vuoden odottelun jälkeen.
Markku harrasti suunnistusta koko ikänsä. Kipinä suunnistusharrastukseen syntyi jo pikkupoikana Porin Tarmon riveissä. Analyyttisenä ja liikunnallisesti lahjakkaana poikana hän oli hyvä taitosuunnistaja. Juniorisarjoissa Markku saavutti muun muassa SM-mitalin. Aktiivinen suunnistusharrastus jatkui aina siellä missä Markku asui. Perheen muuttaessa Kangasalle vuonna 1966 Markku liittyi Kangasalan Kisaan, joka 90-luvulla muuttui Kangasala SK:ksi, kun suunnistuksen erikoisseura perustettiin paikkakunnalle. Markku oli aktiivinen kilpailija; muun muassa rastiviikot eri puolilla Suomea kuuluivat hänen ohjelmaansa lähes vuosittain. Myös veteraanien MM-kisoihin maailmalla Markku osallistui monena vuonna. Hauska tarina syntyi USA:n Minnesotassa, jossa Kangasalan suunnistajien ryhmästä yksi suunnistaja oli kilpailussa törmännyt metsässä karhuun.
Markku tunnettiin suunnistusseurassa innostavana ja muita kannustavana seura-aktiivina. Hän oli aina valmiina erilaisiin tehtäviin ja näytti esimerkillään mallia muillekin. Jukolan Viestissä viime vuosiin saakka seuran veteraanit jakoivat lahjoittamansa stipendin kannustavin puhein jollekin seuran juniorisuunnistajalle. Vaikka Markku ei enää itse juossutkaan Jukolassa, hän piti tärkeänä stipendin jakotilaisuutta ja tuli aina paikalle jakamaan sitä ja kannustamaan näin nuorempia suunnistajia.
Markku oli sotilasarvoltaan kapteeni. Hänelle tärkeitä olivat metsien lisäksi historia ja isänmaa. Näitä arvoja hän välitti myös perheelleen. Isä olikin lapsille tärkeä esikuva, jolta Pekka omaksui erityisesti melonnan, Katri taas lavatanssin. Lomansa Markku vietti mieluusti Lapissa hiihtäen ja marjastaen tai mökillä Kustavissa meloen. Hän oli innokas lukija, jolle maistuivat niin filosofiset romaanit kuin veijaritarinat ja historiakirjat. Hän piti sitkeästi yllä luontosuhdettaan ja kuntoaan lenkkeilemällä ja hiihtämällä viimeisiin kuukausiin asti. Hänelle mieluisia maastoja olivat Vehoniemi ja Linnajärvi. Markun elämän keskiöön kuuluivat vaimo, pojan ja tyttären perheet ja lastenlapset. Markkua jäi kaipaamaan omaisten lisäksi suuri ystävien joukko.
Sirkka Teräsmaa
Erkki Frick
Markku Lahtinen
Kirjoittajat ovat Markku Teräsmaan puoliso, suunnistuskumppani ja työtoveri.
