Lauri Somervuori aloittaa marraskuun alusta K-Supermarket Kangasalan kauppiaana. Kangasalle hän tulee Tampereelta, missä hän on toiminut kahden K-Marketin kauppiaana.
– Päätämme 16 vuotta kestäneen kauppiasuramme ja haluamme lämpimästi kiittää kuluneista vuosista K-Supermarket Kangasalan henkilökuntaa, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Toivotamme paljon onnea uudelle kauppiaalle hänen aloittaessaan täällä, nykyiset kauppiaat Leena ja Hannu Lantta sanovat.
– Tuntuu hienolta jatkaa kauppiasuraa juuri K-Supermarket Kangasalla. Kauppa on hyvien yhteyksien varrella ja keskeisellä paikalla. Kangasala on myös kehittyvä ja viihtyisä paikkakunta. Olen intoa täynnä lähtemään kehittämään kauppaa yhdessä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa, Somervuori toteaa.
Uuden kauppiaan ensikäden suunnitelma on lähteä kehittämään kauppaa asiakkaita kuunnellen.
– Toivonkin paljon vuorovaikutusta heidän kanssaan sekä toiveita ja palautetta kaupan, valikoimien ja palveluiden osalta.
Tärkeässä roolissa ovat hyvä asiakaspalvelu, tuoreosastojen kehittäminen, paikallisten tuotteiden valikoima ja monipuolinen tuoterepertuaari.
– Hyväksi havaittuja toimintatapoja jatketaan, ja myös uudistuksia tullaan tekemään pikkuhiljaa, kun työt päästään aloittamaan. Ensin haluan rauhassa tutustua asiakkaisiin sekä henkilökuntaan ja myös avajaiskahvit juodaan hieman myöhemmin, kun olen asettunut uuteen paikkaan, uusi kauppias lupaa.
Lauri Somervuoren koko työhistoria on kaupan alalta. Työuraa eri K-ruokakaupoista on noin 25 vuotta, joista kauppiaana eri kauppapaikoissa yhteensä 12 vuotta. Viimeisimmäksi hän on toiminut kauppiaana Tampereen keskustan K-Market Amurissa ja Puuvillatehtaankadulla hieman vajaat seitsemän vuotta.
Töiden ja harrastusten lisäksi Somervuoren vapaa-aika menee uusperhearjessa, johon kuuluu puoliso ja kolme lasta.
– Harrastuksiini kuuluvat moottoripyöräily, luonnossa liikkuminen, kalastus, ravustus, sienestys, mökkeily lähellä sydäntä, ruoanlaitto sekä talviaikaan myös lumilautailu.