Kyynärä pohjaa, kortteli raitaa – on vanha pälkäneläinen matonkutojien ohje. Eli noin 60 senttimetriä pohjavärillä ja 15 senttimetriä raitaa. Tämän ohjeen on Kukkiankankurit pitänyt mielessään ryhtyessään kutomaan uusia räsymattoja Mikkelinmäen torpparimuseon päärakennukseen, Hirvelän torppaan. Lauantaina 30. syyskuuta matot luovutetaan Luopioisten museoista vastaavalle Johanna Järviselle Mikkolan luentosalissa pidettävässä mattoseminaarissa. Kudonnan opettaja Leena Laine kertoo, miten matot syntyivät ja luo katsauksen räsymattoperinteeseen. Kello 12 alkava tilaisuus on kaikille avoin, Kukkian maa- ja kotitalousnaiset tarjoavat kahvit.
Kukkiankankurit perustettiin syksyllä 2020, kun Valkeakoski-opisto lopetti kudontapiirin Luopioisissa. Tarmokkaat kutojat perustivat yhdistyksen ja vuokrasivat tilat Osuuspankin talosta. Perustajia oli 12, nyt jäseniä on 16. Taitoa riittää, sillä joukossa on useita kokeneita kutojia ja kudonnan opettajia.
Viime vuoden keväällä Glimsin talomuseo Espoossa ilmoitteli, että tarvitsisi uudet matot ja etsi kutojia. Luopioisissa tuumittiin, että meillähän on ihan omakin museo, jota voisi kohentaa mattojenkin osalta. Luopioisten Säästöpankkisäätiö lähti tukemaan hanketta. Osa kankureista matkasi Jyväskylään Suomen Käsityömuseoon tutkimaan perinnemattoja ja retki tehtiin myös Helsinkiin Museoviraston kansatieteelliseen arkistoon.
Hanna-Leena Anttila, os Tiitola, haastatteli 1950-luvulla vanhoja emäntiä ja sieltä löytyi hyvää lähdemateriaalia. Kaikella tällä tiedolla varustautuneena kankurit alkoivat suunnitella ja kutoa koemattoja, joista sitten valittiin lopulliset versiot Hirvelän tupaan ja neidonaittaan.
Perinnetekstiili parhaasta päästä
Räsymatto, tuo tuttu ja arkinen asia, onkin varsinainen perinnetekstiili. Lähtökohtana on ilmeisesti ollut vuoderaanu, jolla peitettiin vuodeolkia. Mattoja kudottiin lumpuista ja kaikesta, joka vielä kelpasi käyttöön. Tehtiin myös olki-, juutti ja niinimattoja sekä karvalankamattoja, joissa oli mukana eläinten karvaa. Kaupunkimatkoilla hankittiin tehtailta pakanpäitä ja myös teollisia värejä raitakuteiden värjäämiseen. Kuteita saatettiin vaihtaa köyhemmiltä taloilta ruokaa vastaan.
Uusia mattoja levitettiin lattioille vain juhlapäivinä, häissä ja hautajaisissa. Vielä viimeiseksi rikkinäiset matot suojasivat eläimiä talvikylmässä karjasuojassa. Kaikki käytettiin viimeistä riepua myöten.
Mikkelinmäen torpparimuseo
Luopioisten kotiseutuyhdistys, Kukkia-seura, pyysi vanhaa pyhää paikkaa Mikkelinmäkeä, Luopioisten kunnalta museoalueeksi. Vuonna 1957 Mikkelinmäelle siirrettiin ensimmäiset rakennukset, niin sanottu Hirvelän pirtti ja neidon aitta. Hirvelän pirtti, Ämmätsässä sijainneen torpan päärakennus, on rakennettu 1800-luvun alussa ja sen toinen pää on entinen savutupa. Kyseessä ei ollut mikään vauras torppa ja elämä oli kovaa. Vuonna 1916 torpan väestä menehtyi punatautiin kahden viikon aikana äiti ja uusi lasta. Hirvelä itsenäistyi vuonna 1919 yhtenä Luopioisten 163 torpasta.
Torpparimuseota laajennettiin vähitellen. 1970-luvun alkuun mennessä rakennusmäärä oli noussut nykyiseen kahteentoista. Uhrikiven ja -lähteen lisäksi mäellä sijaitsee kuusi aittaa, riihi, lato, savusauna, karjamaja, tuulimylly ja päärakennus Hirvelän pirtti. Kaikki rakennukset tuotiin eri puolilta Luopioisten kuntaa.
Kesällä 2023 ahkera joukko talkoolaisia on uusinut pirtin ja aittojen katot.
Hirvelän torpan uudet matot –seminaari Mikkolan luentosalissa la 30.9. klo 12–14
