Pakkalan kyläkaupan kauppias Marko Nikkilä on päättänyt laittaa kyläkaupan liiketoiminnan myyntiin. Päätös syntyi pitkän harkinnan jälkeen.
– Ei ratkaisu tietenkään helppo ollut, mutta aika aikansa kutakin. Vaikea maailmantilanne vaikutti päätökseen paljon. Vuonna 2020 alkanut korona ja sen jälkeisen epävakaan maailmantilanteen myötä kohonneet kustannukset painoivat vaakakupissa, Nikkilä avaa päätöksen taustoja.
Nikkilä työskentelee kaupassa tällä hetkellä itsekseen. Kauppa on avoinna uuden omistajan löytymiseen asti arkisin kello 8–14.
Nikkilä on työskennellyt kauppiaana 23 vuoden ajan. Hän uskoo, että kyläkaupassa on paljon potentiaalia uudelle omistajalle.
– Jatkaja voisi tuoda kauppaan uutta virtaa, mahdollisuuksia kyllä on.
Nikkilällä on kirkkaana mielessä suunnitelma sen jälkeiseen aikaan, kun liiketoiminta on aikanaan myyty.
– Aion pitää ensimmäisen kesälomani 23 vuoteen.
Lue myös: