Pälkäneen Luja-Lukko aloittaa neljännen kautensa lentopallon ykkössarjassa. Ensimmäinen kausi oli oppirahojen makselemista, vaikka joukkue saikin kurssinsa käännettyä vuodenvaihteen jälkeen. Toisella kaudella pudotuspelipaikka karkasi hyppysistä viimeisessä ottelussa, ja viime kaudella pälkäneläiset etenivät ensimmäistä kertaa ykkössarjan pudotuspeleihin.
Voiko saman kehityskulun jatkumista odottaa myös ensi viikonloppuna alkavalta uudelta sarjakaudelta?
Pelaajalistaa katsoessa ajatus tuntuu uskottavalta. Pitkään koossa ollut ydinryhmä on pitkälti väistynyt ja vaihtuvuutta on kuuden pelaajan verran, mutta uusien pelaajien taustat antavat viitteitä siitä, että vaihtuvuudessa on uuden voimavaran siemen. Peräti kolme tulijaa saapuu Luja-Lukkoon paljon puhutulla liigastatuksella: Tomi Perkiö PerPosta, Jarno Koivuniemi Hurrikaanista ja jo viime kaudella farmiapuna Pälkäneellä nähty VaLePan Raivis Oiguss. Tulijaryhmään kuuluvat myös PerPon kanssa harjoitellut Jan Kangas sekä nuoret lupaukset Aki Tuomivaara ja Veeti Lassila.
Viime kauden joukkueesta Luja-Lukon paidassa jatkavat Reko Käenniemi, Tuomas Lehtilä, Sami Pettersson, Jere Puolakka, Verneri Halttula sekä veljespari Mikko Kuusela ja Teemu Kuusela.
Kokonaisuutena joukkueen laidoissa pitäisi olla nyt laajempi ratkaisijarintama kuin aiempina vuosina, jolloin Ville Järnvall tai Perkiö joutuivat kantamaan liikaa koko joukkuetta harteillaan – kuten Teemu Kuusela paikoin viime kaudella.
Vaiheittaisen kehityksen – ja vähintään saavutetun tason ylläpitämisen – ykkössarjassa voi nähdä potentiaalisena paineen tuojana valmennukselle. Joukkueen luotsiosasto on kuitenkin kokenut: Ville Mattila jatkaa edelleen apuvalmentajana, ja päävastuun kantaa maailmaa nähnyt Marko Järvenpää. Hän ehti jo debytoida Luja-Lukon penkin takana keväällä 2020 silloisen valmentajan Heikki Kososen sijaisena, kun pälkäneläisjoukkue valmistautui kakkossarjan pudotuspeleihin. Järvenpään mukana valmennustiimiin saapuu Rantaperkiön Iskussakin samaan aikaan työskennellyt Jussi Heino.
Harjoituspelit jättävät kautta koskeviin odotuksiin tulkinnanvaraa. Rantaperkiö Isku syötti Luja-Lukon nurin ensimmäisessä ottelussa, mutta kaksi seuraavaa pälkäneläisjoukkue voitti. Lempäälän Lempo-Volley kaatui keskinäisessä kohtaamisessa ensimmäisen kerran, ja vieläpä Luja-Lukon vieraskentällä Hakkarissa. Viimeinen harjoitusottelu ennen kauden alkua toi voiton Aitolahden Riennosta, mutta vastustaja oli liikkeellä muulla kuin selkeällä ykkösmiehistöllään.
Luja-Lukon paketin pitäisi kantaa pudotuspeleihin tänäkin vuonna, vaikka sarjajärjestelmä onkin uudistunut.
Ensin kahdeksan joukkuetta pelaa kaksinkertaisen runkosarjan eli 14 ottelua. Sen jälkeen neljä parasta jatkaa ylemmässä jatkosarjassa kuuden ottelun verran ja neljä heikointa alemmassa jatkosarjassa, jossa pelataan myös kuusi ottelua.
Ylemmän jatkosarjan kaksi parasta etenee suoraan välieriin ja kaksi muuta suuntaa puolivälieriin alemman jatkosarjan kahden parhaan joukkueen kanssa. Samalla kahden heikoimman joukkueen kausi päättyy.