Jo satoja lapsia terveellisiin elämäntapoihin kannustaneet Nestlé Yleisurheilukerhot jatkuvat tänä keväänä kahdeksalla paikkakunnalla. Lisää nuorta energiaa tänä vuonna kerhoihin tuovat kerhokummit, eli paikalliset noin 15–17-vuotiaat nuoret urheilijat. Nuoret kerhokummit toimivat esikuvina innostaen lapsia yleisurheilun maailmaan.
Kangasalla kerhokummina on syksyn aikana toiminut Joonas Rinne. Millaista on ollut toimia esimerkkinä nuoremmille kerhokummin roolissa?
– Kerhokummina olemisessa parasta on se, että pääsee toimimaan lasten kanssa. Lisäksi koen tärkeänä, kun saa toimia lapsille esimerkkinä ja esikuvana, ja parhaassa tapauksessa pystyy sytyttämään lapsissa kipinän liikuntaa kohtaan, Rinne toteaa.
Kerhon vetäjänä toimii Kangasalan Urheilijat. Yleisurheilukerho liikuttaa koululaisia keskiviikkoisin Suoraman koululla. Tavoitteena paikallistasolla on löytää yhteistyötä paikallisen seuran ja koulun välille sekä kasvattaa seuran roolia paikkakunnan liikuttajana, sillä kerhon kymmenes kerhokerta järjestetään yleisurheilukoulun harjoituksissa.
Nestlé Yleisurheilukerhot ovat toimineet nyt neljän vuoden ajan Suomessa. Vuosittain kerhoihin on osallistunut noin tuhat lasta, ja jopa 11 000 lasta on saanut kannustusta liikuntaan koulujen aktiivisuushaasteissa. Ohjelmassa alakoululaiset osallistuvat iltapäiväkerhoihin, joissa opetellaan liikunnan perustaitoja: hyppäämistä, heittämistä ja juoksemista yleisurheilun keinoin. Lisäksi lapset saavat tietoa terveellisestä ruokavaliosta UKK-instituutin Terve koululainen -hankkeen suunnittelemista toiminnallisista tuokioista.