Sarsan muinaismuistoalueella raivataan puustoa maanläheisin menetelmin

Sarsan muinaismuistoalueen metsänhoitoon liittyvä puuston raivaus käynnistyi viime viikolla.

– Itse olen odottanut tätä monta vuotta… mutta ei se toki tuhansia vuosia laskettaessa niin kovin pitkä aika ole toki ollut, kangasalalainen Heikki Mäenpää naurahtaa.

Mäenpää on ollut tiiviisti mukana muinaismuistoalueen historian kirjaamisessa ja kehittämisessä ”Muinainen Sarsa” -yhteistyöprojektin kautta. Sarsaa on kuvattu Länsi-Suomen pitkäaikaisimmaksi muinaisasuinpaikaksi, joka on laajuudeltaan ja merkitykseltään yksi huomattavimmista muinaisjäännösalueista Pirkanmaan ja koko Suomenkin mittakaavassa.

Alueella, josta puita kaadetaan, kulkee sen historiaa valottava luonto- ja kulttuuripolku.

– Valmiina odottavat jo kyltitykset, joissa QR-koodilla pääsee verkkoon ja katsomaan esimerkiksi, miten vedenkorkeudet Sarsan alueella ovat vaihdelleet, Mäenpää kertoo.

Alueen maan omistaa Wääksyn kartano, joka myös toteuttaa raivauksen. Töitä tehdään varsin poikkeuksellisin ja maanläheisin menetelmin – asialla ovat Åfeltin työhevoset, jotka on aiemminkin nähty satunnaisesti urakoimassa niin Kangasalla kuin Pälkäneelläkin. Työn on arvioitu kestävän useita viikkoja, ja Mäenpään mukaan pohdinnassa on järjestää sen seuraamiseen mahdollisuuksia esimerkiksi koululaisille.

Sarsan muinaismuistoalueen metsänhoitoon liittyvä puuston raivaus käynnistyi viime viikolla.

 

Lue myös:

Pokas ja Pläsi ovat kovia tekemään töitä ja suorastaan mestarillisia vetohevosia – suojellussa lehmuslehdossa ehkäistään kuusettumista hevosvoimin