Pirkan Helmi ry on puoltanut rahoitusta Yhteinen Pälkäne 2 -hankkeelle, joka jatkaa viime keväänä päättyneen ensimmäisen hankkeen työtä.
– Sen keskiössä olivat kunnanhallinnon, kylien ja yhdistysten yhteistyön tiivistäminen sekä koko alueen yhteishengen kehittäminen. Kuntalaisille hanke näkyi parhaiten keväällä 2022 järjestetyssä Ihana Pälkäne -tapahtumassa, jatkohankkeessakin koordinaattorina toimiva Marja-Liisa Suomalainen Sirium Oy:stä kertoo.
Yhteinen Pälkäne -hankkeen vastuullisena toteuttajana oli Pälkäneen Yrittäjät ry. Jatkohankkeessa vastuun on ottanut Luopioisten Yrittäjät ry.
– Lähdimme hakemaan jatkohanketta yhteisen edun nimissä. Hyvin käyntiin saatua työtä ei saa jättää kesken, Luopioisten Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Sari Päätalo sanoo.
Yhteinen Pälkäne 2 -hankkeessa on kaksi kärkeä: Kylien Pälkäne sekä Kolmas ja neljäs sektori Pälkäneen voimavaroina. Reilussa kahdessa vuodessa on tarkoitus muun muassa tehdä vähintään kuusi Älykäs kylä -strategiaa, luoda vapaaehtoistoimintaan osallistumista helpottava peruskurssi sekä sujuvoittaa yhdistys- ja vapaaehtoistoimintaa laajaan käyttöön tuotavalla mobiilisovelluksella.
– Hanke perustuu yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen. Järjestämme yli 40 työpajaa, koulutusta tai muuta yhteisöllistä tapahtumaa, yhteisöpedagogi Hanna Alanen Metsänneidosta kertoo.
Alasen ja Suomalaisen ohella hanketiimiin kuuluvat Lumia Huhdanpää-Jais ja Katariina Tcheuffa.
Miksi Yhteinen Pälkäne 2 on Älykäs kylä -hanke?
Yhteinen Pälkäne 2 -hankkeen keskiössä ovat paikallisten yhdistysten, asukkaiden ja nuorten aktivointi sekä verkostoituminen. Lisääntyvä yhteisöllisyys parantaa sosiaalista selviytymiskykyä ja Älykäs kylä -strategioiden kautta parannetaan alueen kasvupotentiaalia. Näiden kautta hanke vahvistaa Pälkäneen sosioekonomista rakennetta. Maaseudun pitäminen elinvoimaisena lisää yhteiskunnan kriisivalmiutta.
Hankkeessa selvitetään digitaalisten sovellusten mahdollisuuksia parantaa alueen asukkaiden osallisuutta ja ratkaista rakenteellisia haasteita. Sopivan sovelluksen käyttöönotto tulee lisäämään yhteisöllistä toimintaa, Pälkäneen asukkaiden sosiaalista osallisuutta ja palvelujen saatavuutta.
Toisena ratkaisuna kehitetään pop up -tyyppistä vapaaehtoistoimintaa. Hanke luo toiminnalle tarvittavat puitteet, kuten vapaaehtoistoiminnan digitaalisen alustan, kokemukseen perustuvan paikallisen vapaaehtoistoiminnan brändin sekä paikallisten yritysten, organisaatioiden ja toimijoiden väliset kontaktit.
Luopioisten Yrittäjät ry:n virallisina hankekumppaneina ovat Pälkäneen Yrittäjät ry, Onkkaalanraitti ry, AiKa ry, Luopioisten kyläyhdistys ry sekä Pälkäneen kunta. Käytännössä hankkeen yhteistyökumppaneina ovat kaikki pälkäneläiset yhdistykset, organisaatiot ja yksityishenkilöt, jotka haluavat mukaan kehittämään alueen yhteisöllisyyttä.