Usko omaan tekemiseen ei lopu – Jan Kangas muutti lentopallon perässä Lapista Luja-Lukkoon, jonka hän näkee nyt selättäneen alkukauden nihkeyden

Pienetkin asiat voivat vaikuttaa paljon kokonaisuuteen. Niiden kuntoon hiomisella onkin lopulta iso merkitys, uskoo Jan Kangas.

”Usko omaan tekemiseen” on etenkin urheilumaailmassa tuttu ilmaisu. Se voi kuulostaa kliseeltä, mutta kun töitä tehdään kovasti eikä toivottua tulosta tunnu tulevan, voi mieleen hiipiä epäilys omaan tekemiseen – ja se usko olla koetuksella. Kun paine voittamiseen kasvaa, tarvittava rentous uhkaa helposti kääntyä yliyrittämiseksi ja pakottamiseksi.

Pälkäneen Luja-Lukon ykkössarjajoukkueen Jan Kangas myöntää, että tahmea kauden alku toi joukkueeseen ylimääräistä puristusta. Neljä tappiota neljästä ensimmäisestä ottelusta ei ollut sitä, mitä oli lähdetty hakemaan.

– Meillä oli, ja on edelleen, kaudelle aika kovat odotukset – meillä on osaavia kavereita, joista monella on liigakokemustakin. Ehkä suurin syy tahmeudelle oli, ettemme saaneet siirrettyä pelikentälle asti sitä tasoa, jolla asioita on tehty harjoituksissa, Kangas sanoo.

Samaan aikaan Luja-Lukon aloituskuusikko haki vielä muotoaan. Pariin edelliseen otteluun saatiin kuitenkin luotua haettu tasapainoinen permanentti – eikä Kangas pidäkään osin joukkueen tasaisuudesta johtuvia kokoonpanokokeiluja lainkaan huonona asiana.

– Kenelläkään ole kiveen hakattua roolia. Se on vain hyvä, sillä se tuo tekemiseen terveen kilpailutilanteen, koska kaikki haluavat ja osaavat pelata. Lisäksi vaihtoja on mahdollista tehdä paljon, jos jollakulla ei kulje tai pitää miettiä vaihtoja taktiselta kannalta.

Onneksi myös kaiken taustalla omasta todellisesta iskukyvystä muistutteli takaraivossa hyvin sujunut harjoituspelien sarja.

Kaivattu avausvoitto saatiin otettua viidennellä yrityksellä, vieraskentällä Puma-Volleytä vastaan.

– Kyllähän siinä lähti jonkinlainen apina pois selästä, ja voitto toi porukkaan helpottuneemman fiiliksen. Hyvä tästä tulee, kun tuosta päästiin nyt yli ja saatiin pakonomaisuus pois sekä laitetaan kuntoon pieniä asioita, jotka näkyvät kokonaisuudessa.

 

Opiskelu hoituu etänä

Kankaalla on ollut uskoa myös omaan tekemiseensä. Hän opiskeli viime vuonna Rovaniemellä ja pelasi ykkössarjaa Oulun Ettan paidassa. Käytännön syistä hän harjoitteli paljon Perungan Poikien mukana, jossa tutuiksi tulivat Luja-Lukon paitaa aiemmin kantaneet Ville Järnvall ja Tomi Perkiö. Kaksikon jutut Pälkäneestä ja Luja-Lukosta alkoivat kiinnostaa uudessa valossa, kun Etta suljettiin sarjasta kesken kauden.

Noin 7-vuotiaasta asti lentopalloa pelannut Kangas päätti lähteä pelaamaan Luja-Lukkoon ja muuttaa pois Rovaniemeltä.

– Kuukauden verran selvittelin asioita, mutta en loppujen lopuksi hirvittävän kauan asiaa miettinyt. Nyt koulu suoriutuu etänä, ja tämä on kyllä ollut hyvä päätös. Ei se sinänsä mikään helppo ratkaisu ollut – olin asettunut Rovaniemelle ja tykkäsin olla siellä, hän kertoo.

Asettumista uusiin ympyröihin helpotti lopulta se, että myös Perkiö päätti palata täksi kaudeksi pälkäneläisjoukkueeseen.

– Omalta osaltani alkukausi on sujunut ihan hyvin, ja omista suorituksista ja osaamisesta on ihan hyvä fiilis.

Kangas uskoo, että oma ja joukkueen peli jatkuu nousujohteisena ja tulevana sunnuntaina kirjataan ensimmäinen merkintä myös kotivoittojen sarakkeeseen.

– Uskomme, että kun tälläkin viikolla vedetään treeni hyvin, saadaan se kotivoittokin nyt otettua. Vastaan tulevan Sampon taso toki nousee, jos mukana on Savo-Volleyn liigapelaajia. Samalla tavalla kuitenkin valmistaudutaan, tuli sieltä ketä hyvänsä.