Monin tavoin tunteikkaan isänpäivän ilta avasi Luja-Lukon lentopallojoukkueelle upean tilaisuuden syksyn ensimmäiseen kotivoittoon ykkössarjassa.
Pälkäneläisisäntä sai useita etsikkoaikoja ilahduttavan runsaslukuisen yleisön (97) edessä, mutta kypsyys ei riittänyt vielä.
Pielaveden Sampo hoiti kriittiset paikat paljon tyynemmin ja rutisti 3–2 (28–26, 20–25, 25–23, 21–25, 15–12) -voiton viisaasti passanneen Arttu Lehtimäen johdolla.
Savo Volleyn liigavahvuuteen kuuluva Lehtimäki järjesti huonoistakin palloista lyöntipaikan ja oli kiistattomasti vieraiden avainhahmo.
Kokenut laituri Lasse Räisänen teki tutusti parasta tulosta hyökkäyspuolella, mutta hänkään ei päässyt juhlimaan Kostialla niin riehakkaasti kuin vuosi sitten joukkueen hakiessa tyrmäävän 3–0-voiton.
Nyt kaikki avaimet annettiin Lukon käsiin, mutta isännät hukkasivat sauman omilla hölmöilyillänsä.
Lukko menetti avauserän johdettuaan parhaimmillaan jo 12–6. Kolmas erä karkasi käsistä 22–20-johdon jälkeen huonojen hyökkäysratkaisujen jälkeen. Viidennessä erässä kotijoukkue heräsi taistelemaan aivan liian myöhään.
– Erien loput olivat tavattoman surkeita. Kun olisi tarvittu vahvoja ja varmoja suorituksia, tehtiin hölmöjä virheitä. Se söi joukkuetta aika paljon hienojen taistelupallojen jälkeen, Lukon valmentaja Marko Järvenpää summasi.
On selvää, että yksi piste oli Lukolle laiha lohtu sunnuntain tapahtumien jälkeen.
– Olisi pitänyt ottaa kolme pistettä, mutta emme olleet kypsiä siihen. Meidän pitää saada vastuunkantoa tasaisemmaksi. Yksi mies ei tahdo riittää, Järvenpää tuumi.
Kotijoukkueen parhaana palkittu Tomi Perkiö tehtaili 24 pistettä, mutta kova kuorma aiheutti hänellekin omat haasteensa. Passari Jarno Koivuniemi keräsi pelintekijälle komeat 13 pistettä ja teki vahvaa jälkeä varsinkin syöttöviivan takaa.
– Olemme ottaneet ison edistysaskeleen Kisko-pelin jälkeen, kuten yleisö varmasti huomasi. Kuljemme tiettyä polkua eteenpäin. Saimme nyt vahvistuksen, että suunta on oikea, Järvenpää puntaroi.
Lukko kohtaa Sampon uudestaan heti ensi sunnuntaina – silloin poikkeuksellisesti Sonkajärvellä. Pohjoissavolainen kunta sijaitsee reilut sata kilometriä Kuopiosta pohjoiseen. Näin Lukko joutuu lähtemään pelimatkalle kukonlaulun aikaan.
Sonkajärvi tunnetaan parhaiten vuosittain järjestettävistä eukonkannon MM-kisoista.
Ellette satu tietämään, kaksi tuoreinta mestaruutta on voittanut pari Taisto Miettinen–Katja Kovanen.