Varhaiskasvattajat iloitsevat vaaterahan maksamisajatuksesta Pälkäneellä – ”Toisaalta ajattelen myös, että vihdoinkin, kun vertaa miesvaltaisiin aloihin”

Lastenhoitaja Niina Tulivuo iloitsee kaavaillusta vaaterahasta. Kuva on Hermannin päiväkodin metsäretkeltä lokakuussa. Hänestä vaaterahan maksaminen on myös hyväksi Pälkäneen maineelle kuntana.

Pälkäneen sivistyslautakunnan määrärahavaraus talousarvioehdotukseen vaaterahan maksamisesta otetaan päiväkodeissa ilolla vastaan. Määräraha maksettaisiin ensi vuodesta alkaen, ja se olisi 150 euroa työntekijää kohden.

– Kauhean positiivistahan tämä on, ja pienikin kädenojennus kunnalta on tärkeä. Ulkoilemme kuitenkin säällä kuin säällä, sanoo vastaava varhaiskasvatuksen opettaja Taina Ahmala Aitoon päiväkodista.

Vaikka summa ei Ahmalasta niin iso olekaan, tällä on valtavasti merkitystä varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Kunta huomioi heidät näin, mikä tuntuu hyvältä.

Hermannin päiväkodissa henkilöstö on myös ottanut esityksen vaaterahasta ilolla vastaan.

– Mahtava juttu, koska ulkoilemme lasten kanssa joka päivä ja olemme aina käyttäneet omia ulkovaatteita, sanoo lastenhoitaja Niina Tulivuo.

Tulivuo uskoo vaaterahan maksamisen tekevän hyvää Pälkäneen maineelle kuntana. Raha ei edelleenkään ole mikään automaatio eikä kunnalla ole velvollisuutta sitä maksaa. Pälkäne on näin edelläkävijä.

– Toisaalta ajattelen, että vihdoinkin. Olen miettinyt usein, miksi miesvaltaisilla aloilla korvataan takit ja kengät, kun samaan aikaan alallamme kaikki vaatemenot maksetaan omasta pussista.

Tulivuon omakin puoliso on paperitehtaalla sisätöissä, mutta silti rikkinäisiä kenkiä ja muuta korvataan.

Vielä valtuustoon

Varhaiskasvatuksen johtaja Juha Forsman on saanut yhteydenottoja vaaterahan maksamisesta ainakin Valkeakoskelta ja Akaasta. Ylöjärvi on hänen tietojensa mukaan Pirkanmaalla ainoa, joka tänä vuonna on alkanut maksaa vaaterahaa. Kangasallakin asiasta on jätetty valtuustoaloite.

– Kyllähän tämä on vahvasti vetovoimatekijä kunnalle, jotta saadaan koulutettua työvoimaa kuntaan. Tällöin pitää olla niin sanottua porkkanaa tarjottavaksi, Forsman miettii.

Sivistysjohtaja Tiina Kivinen näkee vaaterahan maksamisen myös erityisesti pitovoima-asiaksi. Kun arvostus on kohdillaan, työntekijät myös viihtyvät.

Vaaterahan maksaminen etenee vielä valtuustokäsittelyyn. Vuosittain sen maksamista tarkastellaan erikseen.

 

Lue lisää:

Pälkäneen kunta alkaa maksaa vaaterahaa varhaiskasvattajille

Demareiden valtuustoryhmä esittää vaaterahan maksamista varhaiskasvatuksen henkilöstölle