Pieni puheensorina kantautuu jo eteiseen asti. Ulkojalkineet ovat vaihtuneet mukaviin tossuihin tai villasukkiin. Pälkäneen Pirtillä kokoontuu torstaisin Tuikkeen ryhmä.
Aivan aluksi jumpataan. Jokainen saa vuorollaan näyttää liikkeen, jota muut tekevät perässä. Sitten kahvitellaan ja jutellaan. Väkeä on paikalla kymmenkunta.
– Porukka on tullut jo niin tutuksi, ja täällä kuunnellaan, yksi kertoo.
– Täällä annetaan puhua loppuun eikä keskeytetä, toinen jatkaa.
Sosiaalinen puoli on tärkeä. Ryhmänohjaaja Seija Pietilä miettii, miten merkityksellistä ihmisen on kuulua johonkin porukkaan.
– Tästä on tullut tärkeä yhteisö niin ryhmäläisille kuin ohjaajille, Pietilä sanoo.
Arja-Maija Ahonen komppaa. Hän on toinen ohjaajista. Tänään paikalla on myös Tuike ry:n puheenjohtajana vuodesta 2019 toiminut Hannu Haili. Yksi ohjaajista on myös Sirkka Mäkelä.
Haili kehuu sitä, miten porukassa saa purkaa tuntojaan niin halutessaan.
– Ei tämä mikään hämäläisten vaikenemisklubi ole, hän naurattaa muita.
Retkistä Postcrossingiin
Nopeasti vieraalle käy selväksi, miten ihmiset ovat hitsautuneet yhteen eikä mitään aihetta kaihdeta ottaa esille. Politiikasta puhumista kuulemma vältetään, mutta päivänpolttavat aiheet ovat kyllä esillä. Itäraja mietityttää täälläkin, mutta vakavaan ei jäädä pitkäksi aikaa kiinni.
Miksi porukkaan kannattaa tulla mukaan?
– Jos kaipaa hyvää seuraa. Täällä tutustuu helposti muihin. Teemme myös kivoja retkiä niin kesäisin kuin talvisinkin, porukasta huikataan.
Viime kesänä väki kävi muun muassa Jalasjärvellä, ja Juustoportti koettiin hyväksi paikaksi. Anne Mattilan näyttelyssä tuli myös käytyä Karvialla. Korttien peluu, boccia ja petankki ovat kaikki tuttuja.
– Alamme tehdä myös joulukortteja. Taideryhmää viritellään, Seija Pietilä kertoo.
Kuuluupa Tuike myös Postcrossingiin, mikä tarkoittaa kansainvälistä postikorttirinkiä. Siinä tuntemattomat lähettävät kortteja toisilleen.
Nuoria kaivataan
Tuikkeen perusti Eila Rautakoski vuonna 2015. Jo tätä ennen oli toimintaa Kipinän alaosastossa.
Niin ryhmänohjaajat kuin osallistujat toteavat keski-iän porukassa olevan suhteellisen korkea. Nuorta väkeä kaivattaisiin mukaan myös vapaaehtoisiksi.
– Rahastonhoitajalle, sihteerille ja niin edelleen olisi kysyntää. Meiltä puuttuvat neli- ja viisikymppisetkin, Pietilä ja Ahonen miettivät.
Jäseneksi Tuikkeeseen pääsee ottamalla esimerkiksi yhteyttä puheenjohtaja Hannu Hailiin.
Tällä viikolla vietetään Mielenterveysviikkoa ja tarkoitus olisi puhua nimenomaan tunteista ja niiden tunnistamisesta.
Puhe jää pinnalliseksi
Vaikka torstain tunnelma on letkeä ja rento, mennään vähän syvempään päähän. Osataanko mielen sairauksista puhua jo avoimemmin yhteiskunnassa?
– Esillä ne ovat kyllä, mutta onko tämä auttanut? Pietilä kysyy.
Yksi ryhmäläisistä toteaa keskustelun usein jäävän pinnalliseksi. Avautumisia saatetaan nähdä julkisuudessa, mutta joskus tulee tunne, että kaikki korjaantuu heti.
– Aika erikoista, että joku julkkis toipuu burnoutista suurin piirtein parissa viikossa. Ei se niin mene.
Asialliselle keskustelulle olisi tarvetta. Jo ihan siksikin, että työkyvyttömyyseläkkeistä yli puolet johtuu mielenterveyden häiriöistä. Näistä masennus on yleisin.
– Kyllähän sitä hullun leiman yhä saa nopeasti, yksi porukasta heittää eivätkä muut kiellä.
Mitä sitten on normaali? Onko sellaista oikeastaan edes?
