Joulupuodin tulosta kysellään jo keväällä – ”Ihmiset ovat tosi onnellisia, että myymälä on tullut takaisin”

 

Joulupuodin vetäjäkaksikko Pirjo Humpas (vasemmalla) ja Tuija Ylinen.

– Meiltä kysyttiin jo keväällä, että tuleeko joulupuoti tänä vuonna, kertovat Pirjo Humpas ja Tuija Ylinen, jotka vastasivat tuolloin puodin avautumisen Sahalahden keskustaan olevan kiinni tiloista.

Vuosi sitten juuri sopivien tilojen puute esti Joulupuodin avaamisen. Tänä vuonna myymälälle järjestyi sopivaan aikarakoon paikka Yrittäjätalosta, joihin seuraava vuokralainen tulee heti tammikuun alusta.

Tilojen puute viime joulun alla, kahtena vuonna taukoa koronan takia, saivat aikaan se, että neljäksi vuodeksi venyneen tauon jälkeen ovesta lappaa nyt sisään tavallistakin tyytyväisempiä asiakkaita.

– Ihmiset ovat tosi onnellisia, että myymälä on tullut takaisin, Pirjo Humpas vahvistaa.

Valaistut jouluasetelmat ovat tämän joulun hittituote.

Ei pelkkä sukkamyymälä

Sahalahdella taitavia käsitöiden tekijöitä riittää: Joulupuotiin on kaikkiaan 22 tekijää tuonut omia tuotteitaan myyntiin. Kuhmalahtelaisiakin olisi halunnut tulla mukaan, mutta myymälän vastuukaksikko haluaa pitää Joulupuodin paikallisten kädentaitajien paikkana.

– Tästä Joulupuodista on kiertänyt juttua, että se on se sukkamyymälä, Humpas ja Ylinen kertovat.

Toki myynnissä on paljon erilaisia sukkia, mutta myös esimerkiksi kortteja, kynttilöitä, puutöitä ja pehmoleluja. Naiset päättivätkin kokeilla, miten oikean tiedon levittäminen laajasta tuotevalikoimasta onnistuisi sosiaalisessa mediassa ja laittoivat sahalahtelaiset-ryhmään esittelyvideon Joulupuodista.

– Kun video julkaistiin ryhmässä maanantai-iltana, niin heti seuraavana aamuna oli oven takana asiakas, joka kysyi, missä ne matot ovat, naiset iloitsevat.

Facebook ja sen käsityöryhmät vilahtavat heidän puheissaan toisenkin kerran.

– Näitä on nyt facebook täynnä, Tuija Ylinen mainitsee ja viittaa puodissa myynnissä oleviin jouluisiin, valaistuihin asetelmiin lyhdyissä.