Sydän-Hämeen Lehden vilkkusilmäinen luottoastronomi Plutonius Tähtinen kiehautti uudenvuoden tinoistaan kepeähenkiset näkymät eri tähtimerkkien alkaneelle vuodelle. Tähtinen vakuuttaa, että jokaiselle tapahtuu vuonna 2024 jotakin yllättävää!
Oinas 21.3.–19.4.
Puhti tuntuu olevan vielä alkuvuodesta vähän hukassa, mutta kyllä valo alkaa vähitellen kajastaa. Uusi harrastus antaa puhtia, kunhan vain jaksat lähteä liikkeelle. Kesällä koet jännittäviä seikkailuita. Ota niistä kaikki irti, niin saat voimia vielä pitkälle syksyyn!
Härkä 20.4.–20.5.
Toisin kuin Marita Taavitsainen sanoo, härkien maailma ei ole tänä vuonna Espanja – vaan rakkaus. Erityisesti kokeneilla ja jakson alkupuolella syntyneillä härillä elämä täyttyy sydämistä ja Amorin nuolista vuoden alkumetreistä lähtien. Sinkkuhärillä on totta vie syytä odottaa kesää.
Valitettavasti talouspuolella onkin sitten vastaavasti luvassa vähän heikompaa aikaa.
Kaksonen 21.5.–21.6.
Vuosi 2024 käynnistyy hieman alavireisesti, mutta ei kannata masentua! Sisulla ja sopivalla annoksella huumoria siitä selviää. Kesällä elät täysin rinnoin. Kannattaakin nauttia kesästä täysillä. Tähtimerkit ovat harvoin näin suotuisissa asemissa kaksosille.
Talven ensilumiin liittyy uskomaton sattumus, johon kannattaa suhtautua vakavasti.
Rapu 22.6.–22.7.
Elämä hymyilee sinulle. Oikein kylvet auringossa! Onneksi osaat ottaa tästä kaikesta ilon irti. Nyt ei murheille jää sijaa. Olet vähitellen ymmärtänyt, mitä haluat ja mitä taas et. Pidä tästä asenteestasi kiinni, niin sinulle vuosi on yllättävän helppo kaikin puolin.
Leijona 23.7.–22.8.
Villieläintä ei voi lukita häkkiin. Leijona pyristeleekin onnistuneesti vapaaksi monista hankalista paikoista – osin myös ikäviksi kokemistaan velvollisuuksista ja vastuista. Se ei ole kovin pitkä tie laumaelämää ajatellen, ja fiksu leijona ehtii oivaltaa tämän ennen kuin elämän kavio kolahtaa päin naamaa.
Taustalla iso investointi odottaa jo toteutumistaan.
Neitsyt 23.8.–22.9.
Sininen väri nousee tänä vuonna tällä tähtimerkillä esiin voimallisesti monessa asiassa. Kannattaa olla tarkkana! Sinisilmäinen ei kuitenkaan kannata olla.
Älä usko elämääsi kesän kynnyksellä tupsahtavaa uutta ihmistä ihan kaikissa asioissa. Hän voi tuoda mukanaan erittäin hyviä asioita, mutta tuttavuutenne alussa tarvitaan malttia.
Syksyllä koittaa leppoisa jakso, josta kannattaa ottaa kaikki irti.
Vaaka 23.9.–22.10.
Tänä vuonna on lupa nauttia. Olet jaksanut pimeän ajan, mutta nyt aurinko paistaa kaikin tavoin. Sinulle elämä on helppoa, kunhan muistat myös läheisiäsi ympärillä. Nautintokin on hauskempaa, kun sen jakaa. Yksin ei kannata jäädä mitään liiaksi pohtimaan.
Skorpioni 23.10.–21.11.
Vuoden helmi–maaliskuussa skorpionit – rock-maailman kaimojaan mukaillen – ”kivittävät kuin hurrikaanit”, eli ovat tosi kovassa vireessä. Onnistuminen seuraa helposti toistaan, ja elämä hymyilee. Huhtikuun lähestyessä on kuitenkin syytä olla valppaana: jos kivi lähtee siinä kohtaa vierimään väärään suuntaan, jälkiä saatetaan joutua siivoamaan pitkään.
Jousimies 22.11.–21.12.
Elämässäsi räiskähtelee alkuvuodesta jopa enemmän kuin uudenvuoden raketeilla on tapana, mutta meno rauhoittuu huomattavasti maaliskuulle mennessä. Ota siis hatustasi lujaa kiinni alkuvuoden vauhdissa ja yritä sinnitellä menossa mukana. Palkinto odottaa!
Loppusyksystä tiedossa on suuri yllätys, josta et osaa vuoden ensimmäisen puoliskon aikana edes haaveilla.
Kauris 22.12.–19.1.
Vuosi alkaa hilpeissä merkeissä, mutta sitten koettaa pieni lässähdys. Et meinaa päästä eteenpäin, kun jäät liiaksi vellomaan synkkyyteen. Ei kannata, pää pystyyn vain! Loppuvuosi sujuukin taas kirkkaampien tähtien alla. Kun vähiten uskoisi, alkaa ihmeitäkin tapahtua!
Kalat 19.2.–20.3.
Yllätät itsesi alkuvuoden aikana totaalisesti. Asia, jota olet syvästi inhonnut pitkään, muuttuukin sinulle erittäin myönteiseksi. Vuonna 2024 kannattaakin suhtautua avoimesti myös muihin eteen tuleviin asioihin. Paha koettelemus voi muuttua suureksi onnistumiseksi, jos vain osaat pelata korttisi oikein.
Loppuvuodesta koittaa hieman hiljaisempi jakso, mutta siitäkään ei kannata lannistua. Lopulta päivä paistaa myös sinulle.
Vesimies 20.1.–18.2.
Onko sitä märkää?
Hieman yllättäen vesimiehillä ei, ainakaan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Arki nimittäin rullaa niin tuttuun ja turvalliseen tapaan, että osa vesimiehistä voi kokea elon jopa kuivaksi. Vastaan tulevat violetti väri ja numero seitsemän antavat kuitenkin viitteitä siitä, että loppuvuodesta luode onkin vuoksi.