Lukemista eri tavoin, makkaranpaistoa ja kirjailijavierailu – Kuhmalahden koulun oppilaat raportoivat monialaisen oppimiskokonaisuuden viikon tapahtumista

Kuhmalahden koulun kantavana teemana on tänä vuonna lukeminen ja tiedon tutkiminen. Kolmannen ja neljännen luokan oppilaat sekä viidennen ja kuudennen luokan oppilaat raportoivat koululla viikolla 49 vietetystä monialaisen oppimiskokonaisuuden viikosta.

 

MOK-viikko Kuhmalahden koulutalossa

Maanantaina luettiin pieniä pätkiä kirjoista Lukumummulle. Samalla tunnilla oli myös kirja-aiheinen Kahoot.

Tiistaina oli ensimmäisellä tunnilla Helmi Planista tuli kertomaan lastenoikeuksista. Ja luettiin lukumummulle. Neljännellä tunnilla oli Teamsissa kirjailijavierailu Heli Koskisen kanssa. Hän kertoi Zeta-kirjoista. Samalla tunnilla kuunneltiin 5-6-luokan vanhat rakennukset esitelmiä. Tiistaina oli itsenäisyyspäiväruokailu.

Keskiviikkona oli vapaapäivä.

Torstaina ensimmäiset kaksi tuntia oli Ehyyt-tiimin pitämää liikuntaa. Kolmannella tunnilla Ehyyt-ryhmä piti turvallisesti netissä tunnin. Perjantaina ensimmäisellä tunnilla oli koko koulun yhteinen lukutunti, jonne sai ottaa pehmolelun. Toisella tunnilla oli luetunymmärtämistesti. Seuraavaksi oli ulkona makkaran paisto ja ruokailu. Viimeisellä tunnilla oli Ehyyt-tiimin pitämä liikuntatunti.

Peetu Tulokas 3. luokka

Lukupuuhia viikon varrella.

 

MOK-viikko 49 Kuhmalahden koulutalossa

Maanantaina oli kirja-aiheinen Kahoot ja osa oppilaista luki pieniä pätkiä kirjoista Lukumummulle.

Tiistaina ensimmäisellä tunnilla oli PLAN- henkilö kertomassa lastenoikeuksista. Neljännellä tunnilla oli kirjailijavierailu. Heli Koskinen oli käymässä Teamsin kautta. Samalla tunnilla katsottiin 5–6- luokkalaisten vanhat kotiseuturakennus-esitelmät. Samana päivänä oli itsenäisyyspäiväruokailu.

Keskiviikkona oli vapaapäivä.

Torstaina ensimmäisellä tunnilla oli Ehyyt-tiimin pitämä liikuntatunti. Toisella tunnilla Ehyyt-tiimi piti turvallisesti netissä tunnin.

Perjantaina ensimmäisellä tunnilla oli koko koulun yhteinen lukutunti. Toisella tunnilla oli luetunymmärtämistesti. Kolmannella tunnilla oli makkaran paistoa ja syöntiä. Viimeisellä tunnilla oli Ehyyt-tiimin pitämä liikuntatunti.

Juho Pietarinen

Plan-vierailusta Helmi.
Kirjailija Heli Koskinen vieraili Teamsin kautta koululla.

 

Oonan haastattelu

Tykkäätkö lukea? Joo.

Mikä on sinun lempikirja? Sinttu.

Luetko sinä joka päivä kirjoja? En joka päivä.

Mitä kirjaa sinä luet tällä hetkellä? Tallilla tapahtuu Sinttu.

Mikä on sinun lempikirjasarja? Sinttu.

Haastattelijana Inkeri Järvenpää

Lukumummu Aija ja Oona ja Inkeri.

 

Lukumummon kysymyksiä

Tykkäätkö lukea? Kyllä tykkään.

Pidätkö joulusta? Kyllä pidän.

Miten olet viihtynyt koulussa? Olen viihtynyt hyvin.

Mikä on lempivärisi? Vihreä.

Mikä on sinun lempivuodenaika? Syksy.

Verneri Vähäsöyrinki

 

Opettaja Tiina Keino lukee.

Lukeminen on avain elämään

Opin lukemaan 6-vuotiaana. Ensimmäinen kertani, kun luin, oli kuitenkin 3-vuotiaana siskoni lukukirjasta.

Lukeminen on tärkeää. No miksi? Kun haet töitä, et varmasti saa työpaikkaa, jos et osaa lukea. Et pysty maksamaan laskuja, jos et pysty lukemaan mitä lapussa on. Etkä luultavasti osaa ajaa oikeisiin paikkoihin, jos et osaa lukea paikannimiä.

Valitettavasti arviolta 733 miljoonaa ihmistä maailmalta ei osaa lukea. Lukutaidottomiin kuuluu lapsia ja aikuisia.

Joillakin lapsilla ei ole mahdollisuutta kouluun. Monissa maissa varsinkaan tytöt eivät pääse kouluun. Joillakin ei ole varaa kouluun, ja joillakin on liian pitkä matka. Sen takia että ei pääse kouluun, ei opi myöskään lukemaan.

Lukutaito on äärettömän tärkeä taito ja avain elämään. Ilman lukutaitoa et pysty tekemään tärkeitä asioita.

Lukeminen kehittää sanavarastoa, parantaa keskittymiskykyä ja tukee aivoterveyttä.

Lukeminen on itselleni kivaa ja tärkeää, vaikka usein on hankala löytää sopivia kirjoja. Silti silloin kun oikea kirja osuu kohdalle, lukeminen on elämys, ja kirjan loppuun saaminen suuri suru. Esimerkiksi Nälkäpeli-kirjat ovat suosikkejani.

Aino Peltola, 5. luokka

 

Lukutaidosta on hyötyä

Lukemista tarvitaan monissa elämän vaiheissa. Se auttaa saavuttamaan isoja asioita.

Minä opin lukemaan, kun oltiin ajamassa kotiin päin. Olin neljävuotias. Yhtäkkiä jotain tapahtui: katsahdin ikkunasta ulos, ja sitten näin liikennemerkin. Siinä luki ihan selvästi “Kuhmalahti”. Sen jälkeen opettelin lukemaan pitkiäkin tekstejä. Silloin tuntui hyvältä, että oli oppinut lukemaan ihan tuosta vain.

Nykyään osaan lukea myös aika nopeasti, ja lukeminen on sujuvaa.

Tällä hetkellä luen hauskoja ja kivoja kirjoja, koska niiden lukeminen ei rasita.

Lukutaito on kaikille maailman ihmisille tärkeä. Jos haluat hyvän työpaikan, sinun täytyy osata lukea. Opiskelu vaatii hyvän lukutaidon. Työpaikallakin on paljon tekstiä.

Joissakin maailman kolkissa kouluun ei ole edes mahdollisuutta. Siellä olevat lapset eivät voi oppia lukemaan, koska he eivät pääse kouluun.

Kirjailijoitakin tarvitaan. Jos heitä ei olisi, lukeminen ei olisi niin hyödyllistä, koska ei ole yhtään kirjoja.

Minun mielestäni kaikkien pitäisi lukea kirjoja, sarjakuvia, lehtiä ynnä muita sellaisia ainakin vähän.

Lukeminen kehittää myös sosiaalista älykkyyttä ja luovuutta.

Ja tietokirjatkin ovat hyödyllisiä, sillä niistä saa paljon tietoa, esimerkiksi jos täytyy tehdä essee.

Lukutaitoa pitää harjoitella, että pärjää elämässä. Minun mielestäni se on kirjoitustaitoakin tärkeämpi. Ei ole yhtään kivaa, jos aikuisena kaikki muut osaavat lukea ja sinä et. Luulen, että ilman lukutaitoa elämästä tulee paljon vaikeampaa, kuin jos osaa lukea.   Lukutaidosta todellakin on hyötyä.

Tuomo Mäkelä, 5. luokka

 

 Lukeminen merkitsee elämää

Opin lukemaan eskarin puolivälissä. Kaverini auttoi minua oppimisessa, ja ennen joulua yhtenä päivänä opin lukemaan. Se oli yksi elämäni suurimmista hetkistä. Aloin lukemaan Aku Ankkoja. Kolmanteen luokkaan mennessä osasin jo lukea paremmin, ja luin jo noin satasivuisia kirjoja.

Lukeminen merkitsee minulle melkein koko elämää. Minulle lukeminen on aina ollut mukavaa ja helppoa, mutta esimerkiksi minun siskolleni se on ollut aina vähän hankalaa. Toivon, että jos lukeminen on sinusta hankalaa, kerrot vaikka opettajallesi. Hän varmasti osaa auttaa sinua. Maailmalla kaikki lapset eivät pääse kouluun ja sen takia he eivät osaa lukea. Jos en osaisi lukea, elämäni ei olisi näin helppoa. Kaikki olisi monta kertaa vaikeampaa lukutaidottomana.

Luen nykyään Harry Potteria ja muita fantasiakirjoja. Kirjoissa saa olla jännitystäkin, mutta ei liikaa. Luen siksi Harry Pottereita, koska ne eivät ole minun makuuni liian jännittäviä tai liian tylsiä. Yleensä luen illalla omassa rauhassa, koska en muuten pysty keskittymään täysin siihen kirjaan.

Justiina Järvenpää, 5. luokka

Islan piirros kouluharakasta kirjapinon päällä.