Laihialaisen kotikaljan resepti: lusikallinen hiivaa suuhun ja mennään kellariin käymään.
Kauko Kokkonen ei vedä heti kaikkia tehoja irti, mutta parikymmenpäinen yleisö myhäilee jo tyytyväisenä. Käynnissä on Kangasalan sitoutumattomien eläkeläisten viikoittainen kokoontuminen, ja tänään ohjelmanumerona on puheenjohtaja Kokkosen vitsituokio.
– Pitäisikö välillä vähän ryypätä, kun kurkkua kuivaa, hän tuumaa ja tarttuu pöydällä olevaan vesilasiin.
Parisuhdevitsejä, yöjalassa käyntiä, kirkonmiehiä, ravintoloita, Pikku-Kalle ja Pikku-Liisa – aiheet ja vitsit osoittautuvat sen verran aikaa kestäneiksi, että nuoremmallakin huumoripolvella pääsisi välillä tirskahdus juttuja kuunnellessa. Savolaisetkin saavat oman osansa.
– Nyt tulee pikkuisen tuhma sana, Kokkonen varoittaa jo seuraavaan vitsiin siirtyessään.
Kyseessä ei ole silti se vitsi, jossa intiimialueelle joutuneen tikun poistaminen viivästyi, koska lääkäri katsoi ”kelopuun poistamisen virkistysalueelta vaativan asianmukaiset luvat”.
Mukana on myös Kokkosen omia elämänkokemuksia ja sattumuksia vuosien varrelta.
– Pikku-Kalle taisi tulla 1960-luvulla, ja osahan niistä oli sitten isojen poikien vitsejä, Kokkonen muistelee yleisölle.
Hän kertoo vuosien varrella yrittäneensä aina laittaa muistiin ne kuulemansa vitsit, jotka ovat häntä kulloinkin naurattaneet. Paperille hän ei kaskuja ole juuri kirjoittanut, mitä nyt lähetellyt joissakin lehdissä julkaistaviksi. Nyt hän kertoo vitsejä saadakseen niitä siirrettyä mahdollisesti eteenpäin – vielä kun muisti ja ulosanti pelaavat.
– Luin jostakin, että olemassa olisi vain noin 500 vitsiä, ja muut ovat sitten muunnelmia niistä, joku miettii ääneen yleisön joukosta.
Tänään ei päästä ihan 500 vitsiin, mutta kunnioitettavaan määrään kylläkin. Kokkonen kertoo tädistään, joka muisteli huussin tyhjentämisen olleen aikoinaan iso operaatio – niin iso, että perheen isä valmistautui siihen ostamalla pullon pöytäviinaa. Työnjako urakassa meni aina saman kaavan mukaan: isä tyhjensi pullon ja äiti huussin.
– Vähän täytyy katsoa, mitä kertoo, kun kuuntelijaikäluokka on 70–80-vuotiaita, samassa ikähaarukassa itsekin etenevä Kokkonen tietää.
Hän aloitti vitsien kertomisen yhdistyksen linja-autoretkillä matkan ratoksi. Palaute oli positiivista, ja lopulta niiden perään myös kyseltiin. Vitsit kävivät lyhyestä väliaikaviihteestä lisäksi esimerkiksi päivätansseissa arpajaispalkintojen jakamisen yhteydessä.
Vaikka lennokkaat jutut esimerkiksi eräillä taannoisilla 50-vuotispäivillä upposivat kuin härski alapääjuttu savolaiseen, sukujuhlissa Kokkonen kertoo lähtevänsä vitsilinjalle tätä nykyä varsin säästeliäästi.
– Kiinnostaakseen jutun pitää olla todella uusi, muuten kaikki karkaavat ympäriltä kun aloitan, hän nauraa.
Viime aikoina häntä ovat ilahduttaneet lähisuvussa vastaan tulleet vitsit, joita keksitään ja kerrotaan jo neljännessä polvessa.
