Kulttuurivartissa Kangasalan Lepokodilla toimittaja, muun muassa Moskovassa kirjeenvaihtajana toiminut Pekka Lehtonen kertoo uudesta kirjastaan ”Menolippu tuntemattomaan”, jossa hän muistelee matkaseikkailujaan 1960-luvulla. Koska hän teki suurimman osan matkoistaan Neuvostoliitossa, muistelu on samalla kuvausta elämästä naapurimaassamme 60-luvulla.
Lehtosella oli tavallista parempi mahdollisuus matkustella Neuvostoliitossa, koska hän asui Neuvosto-Virossa ja oli töissä Tallinnan radion suomenkielisessä toimituksessa. Matkat veivät muun muassa Latviaan ja Liettuaan mutta myös neuvostoliittolaisen turistiryhmän jäsenenä Volgogradista Volgan–Donin kanavaa myöten Mustallemerelle vuonna 1969. Matkan päätepiste Gelendžik oli vasta muutama vuosi aiemmin saanut turistikaupungin aseman. Ennen Suomeen paluutaan Lehtonen pääsi jopa käymään tiukasti suljetulla Saarenmaalla, jonne Neuvostoliiton kansalaisetkin tarvitsivat erikoisluvan, ja pelästytti lentokentän rajasotilaan ojentamalla tälle sinisen Suomen passin.
Kulttuurivartti järjestetään Kangasalan Lepokodilla sunnuntaina 28. tammikuuta kello 14. Tilaisuus on avoin kaikille ja ilmainen, järjestäjänä on Kangasalan SVS.