– Kyllä tällaiset lukiotilaisuudet ovat kivoja ja voimaannuttavia, Kansallisen Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb kommentoi Sydän-Hämeen Lehdelle.
Kampanjaansa hän kertoi käyvänsä hyvillä mielin, vaikka käynnissä on tiukka rutistus: torstaina hän kiersi Pirkanmaata, josta jatkoi seuraavaksi päiväksi Savoon ja Karjalaan ja siitä edelleen Kanta-Hämeeseen.
Euroopan yliopistoinstituutin School of Transnational Governance -keskuksen johtajana sekä professorina Firenzessä työskentelevä Stubb on ensimmäistä kertaa mukana presidentinvaalissa. Aiemmin hän on toiminut kansanedustajana ja pääministerinä ja ollut Kokoomuksen puheenjohtajana.
Stubb vieraili torstain Pirkanmaa-päivänsä yhteydessä Kangasalan lukiolla, jossa hän vastaili lukiolaisten kysymyksiin. Lukiolaiset halusivat tietää esimerkiksi siitä, miksi Stubb haluaa presidentiksi.
Stubb on asunut nyt neljä vuotta Firenzessä Italiassa, ja hän naurahti ensin saaneensa ystävältään nasevan kommentin päätöksestään: ystävä kysyi, miksi Stubb haluaa vaihtaa ”la dolce vitan” ”via dolorosaksi”.
– Mutta siis osittain se lähtee velvollisuudentunteesta siinä mielessä, että kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, koin velvollisuudekseni puolustaa Suomea ja suomalaisuutta kansainvälisen median kautta. Annoin hyökkäyksen alettua haastatteluja varmaan 400–500. Narratiivina oli tuolloin, että Suomi on seuraava kohde.
Hän avasi, että hänen ei ollut tarkoitus palata politiikkaan – kansallinen politiikka ei ole koskaan ollut hänen juttunsa, mutta kansainvälinen politiikka on ollut.
– Minulle tuli tunne, että nyt meistä tulee Nato-Suomi ja tukeudumme vahvasti länteen. Ajattelin, että minulla olisi aiheesta tietämystä ja verkostoja, joista voisi olla hyötyä. Siitä se sitten lähti, Stubb totesi.
Lukiolaiset kysyivät myös, miksi nuorten pitäisi äänestää juuri Stubbia.
– En kehota nuoria äänestämään minua, vaan kehotan heitä äänestämään. Kun katsotte yhdeksikköä, joka ehdolla nyt on, siinä on harvinaisen kokenut ja asiantunteva katras. Kävi miten kävi, niin Suomelle käy hyvin. Teesini ihan kaikille, jotka äänestävät, on että ensinnäkin äänestä, ja toiseksi tee se päätös kolmen teesin kautta. Kuka on kokenein ja paras hoitamaan ulkopolitiikkaa? Kuka pärjää ylipäällikön tehtävässä parhaiten? Kuka on lähimpänä omaa arvomaailmaasi?
Lukion auditoriossa Stubb valoi nuoriin myös tulevaisuudenuskoa: pitää uskaltaa unelmoida ja uskoa itseensä. Menestymisen mittari on merkityksellinen elämä. Merkitystä tuovat muille antaminen ja ihmissuhteet: hyvien kavereiden avulla selviää myös vaikeista ajoista, joita elämä eittämättä tuo jokaisen meistä eteen.
Presidenttiehdokkaat Sydän-Hämeessä
Kuka: Kokoomuksen Alexander Stubb
Missä: Kangasalan lukiossa Kangasalla
Mistä keskusteltiin: Presidenttiehdokkuudesta, ehdokkaista ja äänestämisestä