Pälkäneellä käynnistellään kyläkummitoimintaa – Yhteinen Pälkäne -jatkohankkeen tavoitteena on myös madaltaa kynnystä vapaaehtoistyöhön

Kyläkummitoimintaa polkaistaan käyntiin Pälkäneellä tämän vuoden aikana. Toimintaa virittele Yhteinen Pälkäne -jatkohanke, ja tavoitteena on saada oma kyläkummi mahdollisimman moneen pälkäneläiskylään. Kyläkummit auttavat muuttajaa seudulle asettumisessa esimerkiksi palveluista, toiminnasta ja harrastusmahdollisuuksista kertomalla. Muun muassa Punkalaitumella kummitoiminnasta on saatu hyviä kokemuksia.

– Järjestämme koulutuspäivän kyläkummitoiminnasta huhtikuussa Aitoon Honkalassa. Tarkoitus on, että useampi kyläkummi voisi sitten jo esittäytyä ja kertoa toiminnasta Kyläasumisen messuilla Luopioisissa kesäkuussa, Hanna Alanen Yhteinen Pälkäne -jatkohankkeesta kertoo.

Kylät ovat muutenkin hankkeessa esillä näkyvästi. Kylien toimijoille järjestetään helmi- ja huhtikuussa työpajat, joissa he pääsevät tunnistamaan kylien vahvuuksia ja vetovoimatekijöitä.

– Pälkäneläisillä on valtavasti osaamista, ja kylät ovat meille tärkeä voimavara ja ehdoton vetovoimatekijä, Marja-Liisa Suomalainen Yhteinen Pälkäne -hankkeesta lisää.

Yhteinen Pälkäne -jatkohanketiimiin kuuluvat Lumia Huhdanpää-Jais (vasemmalla), Hanna Alanen, Marja-Liisa Suomalainen ja Katariina Tcheuffa.

Matalalla kynnyksellä tekemään hyvää

Kylien lisäksi hankkeen toinen tärkeä osa-alue on kolmas ja neljäs sektori. Hankeväki on kentällä nähnyt, että yhdistystoiminta elää parhaillaan murroksessa: yhdistyksiin ei välttämättä enää haluta sitoutua pitkäaikaisesti, mutta yksittäisiin tempauksiin ja tapahtumiin osallistutaan yhteisen edun nimissä edelleen mielellään.

– Pyrimme kehittämään mallin hyväntekemisen pop up -toimintaan, eli siihen, että ihmiset pääsisivät helposti mukaan auttamaan yksittäisten tapahtumien järjestämisessä aina silloin tällöin ilman sitoutumista pitkäaikaisempaan toimintaan. Tällaisella toimintamallilla on järjestetty esimerkiksi menestyksekkäästi Yhteinen Joulu -tapahtuma Pälkäneellä nyt kahtena vuonna, Alanen kertoo.

– Pyrimme tavoittamaan mahdollisimman kattavasti myös nuoria ja innostamaan heitä mukaan vapaaehtoistoimintaan, Suomalainen jatkaa.

Toukokuussa taas on luvassa kunnan terveysliikuntakoordinaattorin kanssa yhteistyössä järjestettävä luontoliikuntapäivä, joka on tarkoitus järjestää Yhteinen Joulu -toimintamallin mukaan.

– Tavoitteena on saada erityisesti sellaisia ihmisiä ulos ja luontoon, joille luontoon pääseminen ei muuten ole mikään itsestäänselvyys. Tarjolle pyritään saamaan eritasoista ulkoilua, jotta mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan, Alanen toteaa.

Hanke syntyy monen tahon yhteistyönä

Yhteinen Pälkäne 2 jatkaa ensimmäisen Yhteinen Pälkäne -hankkeen (2021–2023) aloittamaa työtä kunnanhallinnon, kylien ja yhdistysten yhteistyön tiivistämiseksi sekä koko alueen yhteishengen kehittämiseksi.

Pirkan Helmen ja Luopioisten Säästöpankkisäätiön rahoittaman hankkeen keskiössä ovat paikallisten yhdistysten, asukkaiden ja nuorten aktivointi sekä verkostoituminen. Kaksivuotisen hankkeen vastuullinen toteuttaja on Luopioisten Yrittäjät.

Luopioisten Yrittäjien virallisina hankekumppaneina ovat Pälkäneen Yrittäjät, Onkkaalanraitti, Aitoo-Kaukkala kyläyhdistys, Luopioisten kyläyhdistys sekä Pälkäneen kunta. Lisäksi hanke tekee yhteistyötä kaikkien muidenkin paikallisten yhdistysten ja organisaatioiden kanssa.

 

Hankkeen tiedossa olevia tapahtumia:

  • Ti 23.1. klo 18–19.30 Teams, Pälkäneen seudun tapahtumavuoden aikataulutusilta
  • Ma 12.2. klo 17.30–20 Mikkolan Navetta Luopioinen, Kylät tarinoimalla tutuksi – kyläyhteisöjen ilta
  • La 16.3. klo 10–15 paikka vahvistuu myöhemmin, Vapaaehtoisten yhteistoimintapäivä
  • Ti 9.4. klo 17.30–20 Onkkaalan VPK, Onni asuu kylässä – kylien vetovoimatekijät esille!
  • To 25.4. klo 17.30–20 Aitoon Honkala, Kyläkummitoiminnan käynnistäminen
  • La 18.5. Kellonaika ja paikka vielä vahvistamatta, Yhteinen luontoliikuntatapahtuma
  • Muutokset mahdollisia