Pälkäneen kunta on tehnyt kirjallisen ohjeen pihapuiden kaatamiseen asemakaava-alueella. Puun saa kaataa omalta tontiltaan ilman rakennusvalvonnan lupaa, mikäli toimenpide on vähäinen. Kunta on linjannut, että puita voi kaataa enintään viisi kappaletta, jos niiden kaataminen on kertaluontoinen toimenpide.
– Toimenpide ei siis voi olla joka vuosi toistuva. Lisäksi on huomioitava, että tontille tulee jäädä puita myös kaatamisen jälkeen, ja että asemakaavassa ei ole puita koskevia määräyksiä. Kunnassa on ollut aiemminkin tämä 3–5 puuta koskeva ohje käytössä, mutta nyt siitä on tehty kirjallinen ohje, Pälkäneen johtava rakennustarkastaja Arttu Jokinen kertoo.
Ilman rakennusvalvonnan lupaa kaadettavat puut eivät myöskään saa olla luonnonsuojelulaissa suojeltuja tai maisemakuvallisesti merkittäviä.
– Maisemallisesti arvokkaita puita ovat esimerkiksi komeat vanhat yksittäispuut, jalopuut, puuryhmät, puukujanteet ja vastaavat, joiden häviämisellä on olennaisesti maisemaa köyhdyttävä vaikutus, ja ne ovat lajiltaan harvinaisia Suomessa, Jokinen selventää.
Lintujen pesimäaikaan 1.5.–31.8. ei suositella tehtäväksi tonttipuiden kaatotöitä.
Jos on epävarma, miten omalla tontilla kasvavan, kaadettavaksi suunnitellun puun kanssa tulisi toimia, tulee olla yhteydessä kunnan rakennusvalvontaan Lupapisteen neuvontapyynnön kautta.
Jos puun kaataminen edellyttää lupaa, sitä voi hakea sähköisesti osoitteessa www.lupapiste.fi .
Välitöntä vaaraa aiheuttavan puun voi kaataa ilman lupaa
Ympäristölleen välitöntä vaaraa aiheuttavan puun voi kaataa ilman lupaa. Puun vaarallisuus on tarvittaessa pystyttävä todistamaan myös jälkeenpäin. Mikäli välitöntä vaaraa ei ole, noudatetaan huonokuntoistenkin puiden kohdalla normaalia lupamenettelyä. Kaatuneen puun muille aiheuttamista vahingoista vastaa kiinteistön haltija.
Rajaviivalla kasvavien puiden kaatamiselle tulee saada naapurin suostumus. Tällä tarkoitetaan sitä, että puun tyvi kasvaa rajalinjan päällä.
Tontin haltija saa poistaa omalle alueelleen naapurin puolelta ulottuvat juuret ja oksat, mikäli niistä on haittaa. Haittaa kokevan osapuolen on ensisijaisesti pyydettävä puun haltijaa poistamaan juuret ja oksat. Vasta siinä tapauksessa, ettei puun haltija kohtuullisessa ajassa toimi pyynnön mukaisesti, voi haittaa kokeva poistaa oksia ja juuria itse. Poistamisoikeus ulottuu vain rajalinjaan saakka, ei sen yli.