Viime viikonloppuna järjestetyssä Pihabongauksessa on tulossa osallistujaennätys. Havaintoja on ilmoitettu jo yli 14 000 paikalta yhteensä lähes 600 000 lintuyksilöstä. Tulokset kertovat lintujen selvinneen ankarasta alkutalvesta hyvin. Pihabongauksen runsain laji oli tällä kertaa yllättäen urpiainen.
Jo 19. kerran järjestetyssä Pihabongauksessa havaittiin huomattavan runsaasti urpiaisia. Suuremmin joukoin urpiaisia on tapahtumassa nähty vain vuonna 2013, jolloin se oli tämän vuoden tapaan Pihabongauksen runsain lintulaji.
Urpiaiset liikkuvat pesimäajan ulkopuolella laajalti, ja talvinen runsaus Suomessa vaihtelee suuresti vuosien välillä. Viime vuoteen verrattuna urpiaisia nähtiin nyt noin 400-kertaisesti. Urpiaisten määriin vaikuttaa erityisesti lehtipuiden siemensato. Lumisina talvina ne hakeutuvat myös ruokinnoille.
Hyvin runsaita Pihabongauksessa olivat myös viime syksynä suurin joukoin vaeltanut käpytikka sekä jo kolmatta talvea peräkkäin punatulkku. Sen sijaan kuusitiaisen syksyinen ennätysvaellus ei juuri näkynyt Pihabongauksen tuloksissa, vaan sen esiintyminen jäi keskimääräiseksi.
Runsaimmista talvilinnuistamme tali- ja sinitiaisia nähtiin Pihabongauksessa lähes ennätyksellisen vähän, ja keltasirkkujen määrät ovat tulosten mukaan pudonneet puoleen reilun kymmenen vuoden takaisesta. Uhanalaisia hömö- ja töyhtötiaisia nähtiin nyt hieman enemmän kuin viime vuosina, mikä voi johtua siitä, että ankaran talven takia niitä on siirtynyt metsistä ruokinnoille tavallista runsaammin.
Kylmä alkutalvi ei näkynyt Pihabongauksen tuloksissa lintujen niukkuutena, vaan havaittu lintumäärä on hyvää keskitasoa. Kylmälle aroista lajeista esimerkiksi puukiipijöitä ja pyrstötiaisia nähtiin ilahduttavan paljon. Marjansyöjät sekä vesi- ja lokkilinnut olivat odotetusti vähissä.
Alustavat tulokset perustuvat yli 14 000 paikan havaintoihin. Kaikkiaan tämän vuoden Pihabongauksessa on toistaiseksi ilmoitettu havaintoja 101 lintulajista ja lähes 600 000 lintuyksilöstä. Harvinaisimmat lajit olivat idänturturikyyhky Kemijärvellä ja mustakaularastas Lieksassa.
Havaintoja voi ilmoittaa vielä perjantaihin 2. helmikuuta saakka osoitteessa www.pihabongaus.fi. Tuloksia päivitetään koko ajan BirdLifen verkkosivuille, ja lopullinen yhteenveto julkaistaan helmikuun aikana.
Pihabongauksessa tarkkaillaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lähiluontoa. Samalla kerätään tietoa maamme talvilinnuston muutoksista.