Kangasalan Urheilijat -68 on satsannut viime vuodet kilpaurheilun ohella voimakkaasti monipuoliseen harrasteliikuntaan, ja työ on myös kantanut hedelmää. Toiminnanjohtaja Ida Puttonen kertoo, että kun hän vuonna 2015 aloitti seuran ensimmäisenä palkattuna työntekijänä, jäsenmäärä oli noin 1500.
– Nyt jäseniä on yli 3000, ja heistä 85 prosenttia liikkuu harrasteryhmissä.
Harrasteliikuntaryhmiin saavat osallistua kaikki halukkaat taitotasoon tai aiempaan kokemukseen katsomatta. Harrasteryhmiä on sekä lapsille, nuorille, aikuisille että senioreille.
Puttonen kertoo, että KU:n päätöksenteossa huomioidaan kilpa- ja harrastetoiminta tasa-arvoisesti.
– Yhdenvertaisuus näkyy muun muassa harjoitusvuorojen ja -tilojen käytössä.
Pitkäjänteinen työ matalan kynnyksen liikunnan parissa sai hiljattain tunnustusta, kun Kangasalan Urheilijat kävi Hämeen urheilugaalassa pokkaamassa TUL:n Tampereen piirin vuoden 2023 urheiluseuran tittelin. Palkintoperusteissa kiiteltiin juuri seuran panostusta matalan kynnyksen harrasteliikuntaan.
Jokaiselle jotakin
Kangasalan Urheilijoissa pyörii viikoittain 150 eri harrastusryhmää. Lapsille on tarjolla esimerkiksi harrastekoripalloa, harrastesählyä, temppukoulua, sirkusta ja akrobatiaa, cheerleadingia, yleisurheilua ja tanssia. Aikuisille löytyy muun muassa ohjattua kuntosalia, corea, toiminnallista kiertoharjoittelua, harrastesählyä ja kahvakuulaa, ja senioreille tarjonnassa on tuolijumppaa ja vesijumppaa.
– Lisäksi järjestämme erilaisia leirejä koulujen loma-aikoina.
Kangasalan Urheilijoissa on Puttosen lisäksi tällä hetkellä viisi vakituista työntekijää. Heidän lisäkseen ryhmiä ohjaa 40–50 tuntiohjaajaa.
Tulevaisuudessa on tarkoitus jatkaa samalla, hyväksi havaitulla tiellä, mutta kasvun varaa ei juurikaan ole.
– Tilat tulevat vastaan, salivuoroja ei ole saatavilla nykyistä enempää. Onneksi Pikkolaan rakentumassa oleva liikuntahalli helpottanee tilannetta hieman. Nyt osassa aikuisryhmistämme on se ongelma, että ryhmät kokoontuvat niin myöhään, että se verottaa osallistujia illan viimeisissä ryhmissä.