Suomen Kulttuurirahasto jakoi lokakuussa 2023 saatujen hakemusten perusteella yli 30 miljoonaa euroa apurahoina tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi. Pirkanmaalle apurahoja myönnettiin 2,6 miljoonaa eurolla.
Taiteelle ohjautui 43 prosenttia ja tieteelle 57 prosenttia apurahaeuroista. Tiede painottuu, koska valtaosa Kulttuurirahastolle varoja lahjoittaneista on halunnut tukea tieteen eri aloja.
Apurahan saajat Sydän-Hämeessä:
Humanistiset tieteet: fil. tohtori Miikka Tamminen, Kangasala. Keskiajan aaveet -tietokirjan kirjoittamiseen, Kerttu ja Eero Saarenheimon rahastosta 6000 euroa. Fil. tohtori Teemu Paavolainen, Kangasala. Toivon ja utopian käytäntöjä käsittelevään tutkimukseen, nelivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Kärpänojan rahastosta 34 500 euroa.
Kuvataiteet: Kuvataiteilija AMK Maria Heinonen (Maria Stereo), Kangasala. Taiteelliseen työskentelyyn, Herman ja Maija Paavilaisen rahastosta 30 000 euroa. Kuvatait. maisteri Ilai Elias Lehto, Kangasala. Taiteelliseen työskentelyyn, Arvo Vehviläisen rahastosta 30 000 euroa.
Säveltaiteet: Musiikinopiskelija Hilma Kolunen, Kangasala. Pianonsoiton mestarikurssille, pianokilpailuun ja konserttimatkalle osallistumiseen, Anni ja Antti Niklanderin rahastosta 3 500 euroa.
Valokuva- ja elokuvataide: Medianomi Tuija Halttunen, Kangasala. Taiteelliseen työskentelyyn 15 000 euroa.
Myönnettyjä apurahoja Pirkanmaalle yhteensä 104, yhteensä 2 626 500 euroa.