Helmikuun puolivälissä pidetyissä kirkolliskokousvaaleissa Pälkäneen seurakunnasta tuli valituksi MuM, dir. cant. Matti Huomo ja kirkkoherra Jari Kemppainen Tampereen hiippakunnan edustajiksi kirkolliskokoukseen.
Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin. Kirkon “eduskunta”, päättää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppia ja kirkon työtä koskevista keskeisistä linjauksista. Se päättää myös kirkon hallinnosta ja taloudesta.
Kirkolliskokous kokoontuu Turussa kahdesti vuodessa, toukokuussa ja marraskuussa. Kirkolliskokouksen koko toimikausi kestää neljä vuotta.
Vaalissa kirkolliskokoukseen valittiin 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa. Tampereen hiippakunnasta valittiin kahdeksan maallikkoedustajaa ja neljä pappisedustajaa.
Äänioikeutettuja olivat Tampereen hiippakunnan seurakuntien kirkkovaltuutetut ja seurakuntaneuvostojen jäsenet, pappien vaalissa hiippakunnan papit. Tampereen hiippakuntaan kuuluvat Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen seurakunnat.
Lääninrovasti Jari Kemppainen valittiin myös Tampereen hiippakuntavaltuustoon. Hiippakuntavaltuusto tukee ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa. Sen jäseninä on 14 maallikkoa ja 7 pappia.
Hiippakuntavaltuusto kokoontuu 2–4 kertaa vuodessa ja sen toimikausi on neljä vuotta. Hiippakuntavaltuusto hyväksyy vuosittain hiippakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman sekä talousarvion. Se hyväksyy hiippakunnan edellisen tilikauden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Valtuustolla on oikeus perustaa ja lakkauttaa useimmat tuomiokapitulin virat. Lisäksi valtuusto käsittelee sen jäsenten, tuomiokapitulin, kirkkoneuvostojen, yhteisten kirkkoneuvostojen ja seurakuntaneuvostojen sille tekemät aloitteet. Niiden pohjalta se voi tehdä aloitteita kirkolliskokoukselle.