Luopioisten potkukelkkakaistat on palkittu kunniamaininnalla Pirkan Kylät ry:n järjestämässä Maaseudun ilmastoteko -kilpailussa. Luopioisten kirkonkylällä on jo parinkymmenen vuoden ajan jätetty hiekoittamatta toinen puoli jalkakäytäviltä ja kevyen liikenteen väyliltä. Tällöin niillä on voinut kulkea esimerkiksi potkukelkan tai pulkan kanssa. Potkurikaistojen yhteispituus on noin seitsemän kilometriä.
– Maalaisjärjellä kun tehdään asioita, seuraa paljon hyvää. Kun ihmiset liikkuvat hoitamassa kauppa-asioita kelkoilla auton sijaan, se tekee hyvää niin ympäristölle, ilmastolle kuin ihmisten hyvinvoinnillekin. Nämä ovat niitä asioita, joissa vähemmän tekemällä saadaan enemmän aikaan, luopioislainen Ari Toivari toteaa.
Palkintoraati kiittelikin menetelmää juuri siitä, että se säästää hiekkaa, kuljetuskustannuksia ja ympäristöä monine kerrannaisvaikutuksineen. Lisäksi kunta on vuosien myötä säästänyt laskelmien mukaan 34 000 euroa. Käytäntö on hyvin yksinkertainen ja lisäksi se on johtanut menettelyn sallivaan lainmuutokseen. Näin ollen se on mahdollista kopioida myös muihin kyliin ja kuntiin.
– Vuosien varrella olen saanut kymmeniä yhteydenottoja eri puolilta Suomea asian tiimoilta. Sitä en tiedä, miten hyvin asia on lopulta edennyt missäkin paikassa, Toivari kertoo.
Esimerkiksi Kangasalla osittaisesta hiekoituksesta tehtiin valtuustoaloite vuonna 2002, mutta asia ei edennyt toteutukseen asti.
Maaseudun ilmastoteko Tevaniemen tuulivoimapuistohanke
Kahdentoista hakemuksen joukosta voittajaksi eli maaseudun ilmastoteoksi valikoitui Tevaniemen tuulivoimapuistohanke Ikaalisista. Luopioisten lisäksi kunniamaininta myönnettiin Urjalan Halkivahaan Kestilän tilalle.
Valinnat Pirkanmaan maaseudun ilmastoteosta ja kunniamaininnoista teki Pirkan Kylät ry:n hallitus. Maaseudun ilmastoteko saa 300 euron ja molemmat kunniamaininnan saajat saavat 100 euron rahapalkinnon.
Maaseudun ilmastoteon haku on ollut osa Pirkanmaan ilmastoviisas kyläverkosto -hanketta, jota rahoittaa Pirkanmaan ELY-keskus ja Euroopan maaseuturahasto. Tunnustusta saaneiden maaseudun ilmastotekojen varsinainen palkitseminen tullaan järjestämään myöhemmin keväällä hankkeen päätösseminaarissa.
Lue myös: