Kangasalan Tredussa opiskeleva Samuli Piiroinen antaa heti kättelyssä hyvän vinkin: Kun valitsee alaa, ei kannata seurata kaveria! Yhteishaku toiselle asteelle on käynnissä ja kestää 19.3. asti.
Putkiasennuslinjan opettaja Tommi Mäntylä korostaa, että nuoret ovat Tredussa itseään varten.
– Samuli otti esiin tärkeän pointin. Kavereita saa ja pitää olla, mutta ei tarvitse olla samalla alalla.
Samuli Piiroinen, 18, opiskelee putkiasennusta kolmatta vuotta ja valmistuu keväällä. Hän on valintaansa tyytyväinen ja tekee parhaillaan työssäoppimisjaksoa Innoair oy:llä.
– Tekemällä oppii parhaiten, ja on hyvä, että työssäoppimisjaksot lisääntyvät opintojen edetessä, Piiroinen sanoo.
Hänestä putkiasennus alana sopii sellaiselle, joka pitää käsillään tekemisestä. Kangasalan Tredu opinahjona saa pelkkiä kehuja Huutijärvellä asuvalta nuorukaiselta. Opiskelijoita Kangasalan Tredun koulutusaloilla on yhteensä noin 700.
Tutustuminen tärkeää
Aluksi Piiroinen mietti putkiasennuksen lisäksi sähkö- ja rakennusalaa, mutta tutustumispäivä ratkaisi valinnan. Lopulta hakupaikkoja ei ollut vaikea laittaa järjestykseen yhteishaussa.
– Oli hyvä päästä tutustumaan ja näkemään, mitä täällä tehdään. Minulle tuli vahva tunne, että putkiasennus on oma juttuni.
Tommi Mäntylä tähdentääkin Tredussa järjestettävien ammattipäivien merkitystä alaa miettivälle. Kahdeksasluokkalaiset pääsevät jo käymään Tredussa, sitten taas ysillä järjestetään ammattipäiviä. Ammatillinen ohjaaja Marko Mantila nyökkää vieressä. Yseille järjestetään erilaisia rasteja, joiden avulla he saavat kosketuksen eri aloihin. Tehtävärasteilla eri alojen opiskelijatutorit opastavat tutustujia.
– Nuorelle on valtavan suuri päätös valita peruskoulun jälkeinen suunta. Toki on mahdollista vaihtaa alaa Tredun sisällä, jos nuori kokee valinneensa ihan väärän alan, Mantila ja Mäntylä painottavat.
Putkiasennukseen Kangasalle otetaan 20 opiskelijaa yhteishaussa sisään. Vuodesta 2018 vain kolme on keskeyttänyt opintonsa.
Selkeät sävelet
Samuli Piiroinen tietää heti, mitä haluaa tehdä opintojen jälkeen. Hän haluaa asentaa ilmalämpö-, maalämpö- ja ilmavesilämpöpumppuja.
Putkiasentajan työkenttä on varsin laaja. Ammattilaista tarvitaan esimerkiksi uudiskerrostaloissa, kun mietitään pohjaviemäröintejä, käyttövesijohtoja, lämmitysjärjestelmiä ja kalustamista. Pienkorjauskohteissa riittää työsarkaa, samaten huoltaminen on isossa roolissa.
Työllistyminen opiskelujen jälkeen on lähes varmaa. Asentajista on pulaa.
– Aika pitkälle pääsee sillä, että on halu oppia, Samuli Piiroinen sanoo.
Tommi Mäntylä korostaa asenteen merkitystä, mistä Samuli Piiroinen on hyvä esimerkki. Hän eteni semifinaalin ykkössijalta Taitaja-finaaliin, joka pidetään toukokuussa Kuopiossa. Putkiasennuksen toisen vuoden opiskelija Ville Kaittola selvitti myös tiensä finaaliin.
Kaiken kaikkiaan yhdeksän opiskelijaa Kangasalan Tredun eri aloilta pääsi finaaliin.
– Semifinaali oli itselle jo kolmas kerta, ja olihan se hieno tunne olla ykkönen. Tuomarit pyörivät koko ajan katsomassa, joten kyllä siinä sai hermonsa hallita, myöntää Samuli Piiroinen.
Itsekin tuomaroinnista kokemusta omaava Tommi Mäntylä kehuu kasvattiaan rauhalliseksi ja lahjakkaaksi opiskelijaksi, jolla on halu oppia ja haastaa itsensä.