Kun pitkäaikaissairaus puhkeaa, ihminen tarvitsee hoitoa, tietoa ja vertaistukea. Vertaistuki antaa sairastuneelle mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja käsitellä asiaa turvallisessa, luottamuksellisessa seurassa.
Potilas- ja kansanterveysjärjestöt sekä niiden paikallisyhdistykset tarjoavat tärkeää vertaistukea, mutta sairastuneita ohjataan niiden pariin varsin kirjavasti. Hoitajat ja lääkärit eivät aina ohjaa potilaita vertaistuen piiriin, muun muassa koska heillä ei ole tietoa tai kokemusta vertaistoiminnasta tai tietoa yhdistyksistä, selviää Diabetesliiton Diabetesbarometristä 2023.
Tutkimukset kertovat vertaistuen merkityksestä. Helsingin yliopiston väitöstutkija Anna Heino tutki Psoriasisliiton ja Allergia-, iho- ja astmaliiton verkossa pidettyjä vertaistukitapaamisia. Heinon mukaan ryhmien osallistujat saavat vertaisilta tunnetason ymmärryksen lisäksi kokemustietoa muun muassa eri hoitomuodoista ja palveluista. Vastasairastuneille toisten osallistujien vinkit ovat arvokkaita.
Kokemus vertaistuen merkityksellisyydestä näkyy yhdistyksissä. Vertaisryhmiin osallistuvat kokevat, että ryhmät lisäävät heidän arkista jaksamistaan, hyvinvointiaan ja elämänlaatuaan. Vertaistilaisuuksien kautta tulee tunne, ettei ole yksin oman sairautensa kanssa. Vertaistilaisuuksista annetuissa palautteissa korostuu, miten tärkeää on rauhallinen kuunteleminen ja keskusteleminen. Samalla saadaan tietoa omahoidosta ja kuntoutusmahdollisuuksista. Moni vertaistuen piiriin löytänyt harmittelee, ettei ollut kuullut vertaistukimahdollisuuksista heti sairauden toteamisen jälkeen.
Toivomme, että Pirkanmaan alueen terveydenhuollon ammattilaiset alkaisivat jakaa nykyistä paremmin tietoa yhdistyksistä sairastuneille ja heidän läheisilleen. Yhdistysten tarjoaman vertaistuen hyödyntäminen entistä paremmin on kaikkien edun mukaista. Kiitämme niitä ammattilaisia sairaaloissa ja terveydenhuollon yksiköissä, jotka ovat tunnistaneet vertaistuen ja yhdistystoiminnan asiakkaan voimavaroina sekä oman työnsä täydentäjinä. Heidän kanssaan asiakasohjaus on sujuvaa!
Toiminnanjohtaja Pia Nykänen, Tampereen Diabetesyhdistys ry
Toiminnanjohtaja Medeia Häkkilä, Tampereen Sydänyhdistys ry
Toiminnanjohtaja Terhi Hurme, Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistys ry
Puheenjohtaja Marja-Liisa Utukka, Pirkka-Hämeen Psoriasisyhdistys ry