Auringonlaskun aikoihin sunnuntaina 24. maaliskuuta täyttyvät valtakunnansalit ympäri maakuntien, kun Jehovan todistajat kokoontuvat vuoden tärkeimpään tilaisuuteensa, Jeesuksen kuoleman muistojuhlaan.
Viime vuoden tilaisuuksissa oli läsnä noin 26 000 henkilöä eri puolilla Suomea. Maailmanlaajuisesti tilaisuuksiin kokoontui yli 20 miljoonaa henkilöä, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin Jehovan todistajien kokonaismäärä.
Todistajien Pälkäneen seurakunta järjestää noin tunnin mittaisen tilaisuuden sunnuntaina 24. maaliskuuta valtakunnansalilla (Luopioistentie 11) alkaen kello 18.30. Kevään paikallisiin erikoistilaisuuksiin on mahdollista osallistua myös videoneuvottelupalvelun välityksellä tai puhelimitse.
Muistojuhlassa pidettävässä lyhyessä puheessa tarkastellaan Jeesuksen kuoleman merkitystä sekä vastataan Raamatun perusteella siihen, miksi Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla.
Noin viikkoa ennen muistojuhlaa valtakunnansaleilla kautta maailman järjestetään lisäksi erikoisesitelmä, jossa käsitellään sitä millaisen toivon Raamattu lupaa meille ja läheisillemme. Puheen aiheena on: ”Miten kuolema voitetaan?”