Eräjärven Tupateatterin lavalla nähdään ja kuullaan tänä keväänä paikallisesti tuotettu ja toteutettu näytelmä. Eräjärvelle muutama vuosi sitten muuttanut, teatterissa muun muassa Kätkäläistä näytellyt Taavi Simonen on kirjoittanut ja säveltänyt Tupikselle uuden tekstin lauluineen.
Aikoinaan Oriveden Opiston kirjoittajalinjalla opiskellut Simonen on elämänsä varrella kirjoittanut useampiakin näytelmiä ja säveltänyt niihin musiikkia. Niin myös Laitimmaiset-näytelmän laulut ovat hänen sanoittamiaan ja säveltämiään. Nuotitus on Anu Kuoppamäen, ja sovitus Pekka Piipposen ohjaaman Kalmiston pojat -bändin työn tulosta.
Anne Helmisen ohjauksessa näytelmä pyrähtää hauskaan ja koskettavaan lentoon, jossa eletään rohkeasti, mutta ei räävittömästi, yli arkisen todellisuuden.
Laitimmaisten kantaesitys on lauantaina 23. maaliskuuta kello 16 ja näytökset jatkuvat – yhteensä kuusi esitystä – 13. huhtikuuta saakka.