Laitikkalan Nuorisoseura on sopuisasti asettunut kylän muiden toimijoiden ja seurojen täydentäjäksi etsimällä tehtäviä, jotka eivät toisten järjestöjen alaan suoranaisesti kuulu.
Toimintakertomukseen vuosikokouksessa kirjattiin muiden muassa www.laitikkala.fi –sivuston ylläpito ja markkinointi, retkiä kulttuuritapahtumiin, stipendien jako sekä paikallisperinteen kerääminen. Aktiivisuuden on sanellut kulloinenkin tarve ja on edetty tilanteiden mukaan. Kahden kyläkirjan julkaisu muutama vuosi sitten ja kyläläisten haastattelut edelleen ovat tätä perinteen tallentamista parhaimmillaan.
Autoilija Erkki Mikkola ja muutama vuosi sitten edesmennyt Suttisen tilan vanhaisäntä Kalle Laakso ovat tahoillaan keränneet kylään ja paikkakuntaan liittyviä lehtileikkeitä 1960-luvun alkupuolelta näihin päiviin asti. Kansioita on kertynyt nelisenkymmentä, ja jokaisessa on 140–180 A3-kokoista sivua. Upea kulttuuriteko heidän toimestaan.
Nuorisoseura on päättänyt digitoida kokoelman kokonaisuudessaan. Näin turvataan aineiston säilyminen ja saatetaan se helpommin saavutettavaan muotoon. Samalla paikallishistoria ja kerääjien työ saa sille kuuluvan arvostuksen.
Vuosikokous päätti kustannussyistä tehdä tallennuksen omana työnä, hankkia tarvittavan laitteiston ja osaavia apuvoimia digitointiin. Urakka on iso, koska yksittäisiä skannauksia kertyy arviolta reilusti yli 8000.
Leikekirjoja on ollut tutkittavina Laitikkalan kirjastolla. Harmillisesti huomattiin pari vuotta sitten yhden Kalle Laakson kansion kuitenkin kadonneen sieltä. Vuosien 2010–2014 kokoelman on joku lainannut, vaikka tarkoitus on ollut tutustua niihin siellä paikan päällä. Tässä onkin julkinen etsintäkuulutus ja nöyrä pyyntö saada korvaamaton kansio takaisin yhteiseen käyttöön. Toivomme, että arvokas aineisto on jossakin tallessa ja löytyy vielä.
Aimo Kokkola, Nuorisoseuran esimies