Pimeydestä valoon

”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Nämä Jeesuksen sanat sanotaan ristiäisissä silloin kun kastekynttilä sytytetään.

Me ajattelemme usein pimeyttä konkreettisena asiana. Pimeässä huoneessa on vaikeaa kulkea törmäämättä johonkin. Harva haluaa kulkea yksin kaupungin pimeällä kadulla. Mutta Jeesus puhuu tässä toisenlaisesta pimeydestä. Siitä voisi käyttää nimitystä ”elämä ilman Jumalaa”.

Paavali sanoo Kolossalaiskirjeessä, että me ihmiset olemme luonnostamme pimeyden vallassa. Jumala on hukassa. Siksi me tarvitsemme pelastusta. Siksi lapsi kastetaan.

Meidät pitää siirtää pimeydestä valoon. Sitä ei voi tehdä itse, vaan sen voi tehdä vain Jumala itse.

Tämän viikon evankeliumissa Jeesus kohtaa matkallaan sokean miehen. Mies on elänyt koko elämänsä pimeydessä. Kukaan ei varsinaisesti pyytänyt Jeesusta parantamaan miestä. Opetuslapset vain kysyvät Jeesukselta, mikä oli syynä miehen kohtaloon? Kenen synneistä se johtui? Sitten Jeesus vain parantaa miehen. Suurempi asia kuin näön saaminen tuntui miehelle olevan se, kuka hänet paransi. Hän ei ainoastaan saanut näköä, vaan myös hänen hengelliset silmänsä avautuivat. Johannes kertoo, että kun mies saa tietää, että hänen edessään seisoo Jumalan poika, hän lankeaa heti polvilleen (Joh. 9). Mies uskoi, että valo oli tullut maailmaan ja hän tahtoi siitä lähtien itse elää siinä valossa.

Parantumista on monenlaista: sisäistä ja ulkoista, myös ihmisten välisten suhteiden parantumista. Jos Jumala parantaa jollakin tavalla, on aihetta kiittää ja ylistää.

Jos hän ei paranna, saamme silti luottaa häneen ja olla hänen hoidossaan. Sairauksiin ja ihmissuhdesolmuihin liittyy aina ahdistusta ja usein myös kysymyksiä syyllisyydestä. Jumalan sanan avulla voimme opetella jättämään sivuun turhat kysymykset ja pyytää Jumalalta viisautta kysyä oikeita.

Paraneminen on tärkeää ja moni toivoo sitä. Mutta se ei ole kristinuskon ydin.

Ydin ei ole myöskään lähimmäisenrakkaus, oikeudenmukaisuus eikä tasa-arvo. Kaikki ne ovat tärkeitä. Jokainen meistä on kutsuttu osoittamaan niitä. Mutta uskomme keskus on toinen: me tarvitsemme Pelastajaa. Häntä, joka voi siirtää meidät pimeydestä valoon. Häntä, joka voi avata meidän silmämme. Siksi kristinuskon ytimessä on Jeesus Kristus. Häntä me tarvitsemme. Kun kuljemme hänen seurassaan, emme kulje koskaan pimeässä.

Janne Vesto

Luopioisten pappi