Koulunsa isä kävi Helsingissä ja jatkoi opiskelua Helsingin yliopistossa aikeenaan valmistua latinan ja kreikan opettajaksi. Hän siirtyi opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan papiksi, mutta opettaminen kulki rinnalla melkein koko elämän. Hän opetti muun muassa Aitoon kotitalouskeskikoulussa (nykyinen Anna Tapion koulu) ollen koulun ensimmäinen miesopettaja. Myöhemmin hän suoritti jatko-opintoja Saksassa, Erlangenin yliopistossa.
Isämme oli avarakatseinen, huumorintajuinen, sivistystä arvostava ja monesta eri asiasta kiinnostunut ihminen. Hänet valittiin Suomen evankelisluterilaisen kirkon edustajaksi Luterilaisen maailmanliiton konferenssiin, joka pidettiin Minnesotassa vuonna 1957. Konferenssiin osallistui nuoria maailman joka kolkasta. Konferenssin aikana syntyi elinikäisiä ystävyyssuhteita ja sieltä löytyi myös tuleva aviopuoliso, saksalainen Maria, joka edusti Chilen luterilaista kirkkoa.
Uudeltamaalta isän tie pappina kulki Hämeen kautta Paimioon. Luopioisissa seurakuntalaiset olivat tervetulleita juhannuskokolle pappilan rantaan. Siellä isä istui laiturin nokassa ja säesti lauluja kitaralla. Heinäkuussa vietettiin Luopioisten pappilassa avoimia ovia nimipäivien muodossa.
Paimiossa monet muistavat isän viilettäneen polkupyörällä Vistan mäkeä sekä työ- että vapaa-aikanaan. Isä oli aina tavattavissa, mutta hän istui myös puutarhassa omenapuun katveessa hyvällä omallatunnolla, silloin kun töitä ei ollut. Uimahallin saunanlauteiltakin isä varmasti muistetaan.
Luottamustoimet kulkivat Round table klubin kautta Rotareihin ja Johanniittoihin. Reserviupseeritoimintakin oli sydäntä lähellä. Isä suoritti asevelvollisuutensa merivoimissa ja merkintä sotilaspassissa kertoo, että hän olisi sodan sattuessa toiminut joko miinanraivaajan päällikkönä tai sotilaspappina.
Meidän perhe on matkustanut paljon. Äiti ja isä toimivat myös matkanjohtajina matkoilla esimerkiksi Israelissa ja Kreikassa. Vieraat kielet tulivat tutuiksi, niin kuin monet tavat ja ihmisetkin. Opimme jo pieninä, että maailma on paljon muutakin kuin Suomi.
Jos isästä ei olisi tullut pappia, hän olisi avannut oman ravintolan ja kokannut hyvää ruokaa. Me lapset näimme isän ja äidin päivittäin keittiössä ruokaa laittamassa. Isä leipoi leivät ja äiti oli kakkumestari. Isä ehti eläkkeellä opettaa niksejään myös lastenlapsille. Kotona pelattiin yhdessä lauta- ja korttipelejä, naurettiin ja hassuteltiin.
Seurakuntalaiset olivat isälle tärkeitä. Hän arvosti työtovereitaan suuresti. Huolellinen valmistautuminen työtehtäviin oli itsestään selvää.
Kun isä oli jäämässä eläkkeelle, oli hän onnellinen, ettei hänen enää tarvitsisi opetella tietokoneen käyttöä. Oltuaan eläkkeellä viikon hän, kuinka ollakaan, osti tietokoneen! Isä opetteli tietokoneenkäytön laaja-alaisesti ja se oli hänellä päivittäisessä käytössä. Kun näkö heikkeni, hän sai tabletin, josta päivän lehdet oli helpompi lukea, kun tekstin suurentaminen oli niin yksinkertaista. Älypuhelimenkin hän osti ennen meitä ja käytti sovelluksia aivan sujuvasti.
Isä oli positiivinen ihminen. Hänen vaimonsa Marian ja poikansa Teron ennenaikaiset kuolematkaan eivät tätä perusasennetta muuttaneet, vaikka suru kulkikin mukana elämässä. Isän kanssa oli kiva keskustella ja parantaa maailmaa yhdessä.
Kirjoittajat ovat Aaro Hurskaisen lapset Toini, Auli ja Niko
