Edesmenneellä pappallani oli tallella muutamia isoveljensä lähettämiä kirjeitä ja löysin ne muutama vuosi sitten. Liikutukseltakaan ei ole voinut välttyä, kun olen nyt lueskellut isoenoni äidilleen kirjoittamia kirjeitä nyt oman poikani ollessa suurin piirtein saman ikäinen. Se lämpö joka kirjeistä on luettavassa pojan ja äidin välillä ja se molemminpuolinen huoli toisen voinnista liikuttaa. Äiti ja isä kyselevät kuulumisia, lähettävät ruokaa ja kirjepaperia aina tarpeen mukaan ja poika huolehtii perheen vanhimpana lapsena, kuinka kylvöt sujuvat ja millainen on äidin terveys ja jaksaminen. Kaiken sen pahan keskellä mihin rintamalla joutui, on huoli kotiasioistakin ollut läsnä. Isoenoni oli kodista, jossa uskonto oli vahvasti arjessa läsnä, ja tiedän että monet rukouksetkin on isoenoni ja muiden kylältä rintamalle lähteneiden puolesta rukoiltu ja sen avulla puolin ja toisin jaksettu. Koti, uskonto ja isänmaa olivat sen ajan ihmisten tärkeimmät arvot.
Näitä urheita taistelijoita ja myös heidän kotiväkeään suurella kunnioituksella muistaen saamme tänäkin vuonna viettää itsenäisyyspäivää siniristilippujen hulmutessa saloissa ja lausua rukouksen sen puolesta, että saisimme näin tehdä myös jatkossa, ilman uusia uhrauksia.
Tiia Ritola
Varhaiskasvatuksen esimies, Kangasalan seurakunta
