Asiasta kertoi Ilta-Sanomat, jonka mukaan Silvennoinen nukkui pois keskiviikkoaamuna 18. joulukuuta.
Muusikon uransa Silvennoinen aloitti suomalaisen progressiivisen rockin kivijalkoihin kuuluvassa, Kangasalla perustetussa Tabula Rasa -yhtyeessä jo 1970-luvulla. Sittemmin ”Kangasalan Claptoniksi” kutsuttu Silvennoinen soitti useissa eri yhtyeissä ja teki myös mittavan ja arvostetun soolouran erityisesti blues-musiikin parissa.
Näyttelijänä hän tuli tunnetuksi erityisesti 1990-luvulla alkaneesta Kummeli-sketsisarjasta, jossa hän toimi myös käsikirjoittajana. Lisäksi hän oli suuressa roolissa ääninäyttelijänä esimerkiksi Autot-animaatioelokuvan suomenkielisessä versiossa. Viimeksi hän oli mukana Kontio & Parmas -komediasarjassa.
Viimeiset vuotensa Silvennoinen asui Pälkäneellä, jossa hän antoi kasvot Pälkäneen kunnan kanssa tehdyn markkinointiyhteistyön merkeissä Pälkäne-mies-hahmolle. Hän oli kuollessaan 70-vuotias.