Ilmatieteen laitoksen 30. joulukuuta tekemän ennusteen mukaan sää on uudenvuodenaattona tiistaina laajalti poutainen ja aurinkoinen maan etelä- ja keskiosassa. Pohjoisessa pilvisyys on runsaampaa, ja paikoin sataa vähän lunta.
– Uudenvuodenaatto on laajalti tuulinen. Maan pohjoisosassa tuuli heikkenee päivän aikana, muuallakin viimeistään illalla. Lännenpuoleinen tuuli lisää pakkasen purevuutta etenkin maan etelä- ja keskiosassa”, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen.
Suurimmassa osassa maata vuodenvaihde vietetään pakkassäässä. Uudenvuodenaattona lämpötila on koko maassa ‒2:n ja ‒8 asteen välillä. Uudenvuodenpäivänä lämpötila on laajalti ‒5:n ja ‒10 asteen välillä; etelärannikolla lämpötila on nollan molemmin puolin ja Lapissa pakkasta on enimmäkseen ‒10…‒15 astetta.