Kiinnipitoajan aikana koira tulee pitää aina kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Koiraa on sallittua pitää vapaana alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella. Kiinnipitoajan noudattaminen on tärkeää, jotta luonnoneläimillä olisi rauha niiden lisääntymisaikana. Talven jälkeen eläimet voivat olla heikossa kunnossa ja tarvitsevat rauhaa myös lepoon ja ruokailuun.
Koirien kiinnipito on tärkeää erityisesti kevätaikaan. Pesivät linnut suhtautuvat koiraan kuin mihin tahansa petoon ja kaikkoavat helposti pesimäpaikalta, vaikka koira ei olisikaan kiinnostunut linnuista. Koira voi myös tuhota lintujen pesiä. Lintujen lisäksi myös monilla nisäkkäillä kiimakausi käynnistyy aikaisin keväällä.
– On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että vapaana olevat pennut voivat säikäyttää vastasyntyneitä, piileskeleviä eläimiä, kuten peuroja, metsäkauriita ja hirviä, ja aiheuttaa mahdollisia vaaratilanteita, jos emo puolustaa tai eläimet pakenevat esimerkiksi liikenteen sekaan, Suomen Kennelliitosta muistutetaan.
Taajama-alueilla myös pennut tulee järjestyslain mukaisesti pitää kytkettyinä ympäri vuoden.
Kiinnipitomääräyksestä voidaan poiketa myös tilanteissa, joissa muuta kuin ajamalla työskentelevää metsästyskoiraa käytetään rauhoittamattomien eläinten pyynnissä, tai kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan. Lisäksi Suomen Riistakeskus voi antaa luvan poiketa kiinnipitovelvollisuudesta koirakokeen pitämiseksi tai koiran kouluttamiseksi. Kaikki edelliset poikkeamat edellyttävät, että pyynti, koirakoe tai kouluttaminen tapahtuu siten, ettei rauhoitettuja riistaeläimiä häiritä niiden lisääntymisaikana.
Koiranomistajan tulee muistaa, että kiinnipitoajan ulkopuolellakin metsästyslaki määrää pitämään koiran kytkettynä, ellei maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta ole lupaa koiran vapaana pitämiseen. Vaikka koira olisi luvallisesti irti, tulee sen olla aina omistajan hallittavissa.
Luonnonsuojelualueilla kielto pitää koiraa vapaana pitämiseen on ympärivuotinen.
Järjestyslain mukaan koiraa ei saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai vastaavalle juoksuradalle eikä myöskään viedä yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle. Poikkeuksena ovat koiraladuiksi merkityt hiihtoladut sekä koirien käyttöön tarkoitetut uimarannat.
Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat aina kytkettyinä.
Koirien kiinnipito on tärkeää erityisesti kevätaikaan. Pesivät linnut suhtautuvat koiraan kuin mihin tahansa petoon ja kaikkoavat helposti pesimäpaikalta, vaikka koira ei olisikaan kiinnostunut linnuista.