Toimivat peruspalvelut ovat hyvinvoivan ja vetovoimaisen sivistyskaupunkimme perusta

14.03.2025 19:02

Laadukas varhaiskasvatus, perusopetus sekä toisen asteen koulutus ovat avainasemassa Kangasalan elinvoiman kannalta. Niiden avulla saamme kaupunkiimme asukkaiksi erityisesti lapsiperheitä. Yhtä lailla tärkeitä vetovoimatekijöitä ovat toimivat liikuntapalvelut ja rikas kulttuurielämä. Uudet asukkaat kerryttävät kaupungin laadukkaisiin palveluihin tarvittavia veroeuroja.

Miten Kangasalle saadaan laadukas ja vetovoimainen kasvatus, opetus sekä koulutus? Houkutellaan kaupungin palkkalistoille kelpoiset ja sitoutuneet työntekijät. Pidetään siis huolta kilpailukykyisistä palkoista verrattuna naapurikaupunkeihin. Kouluihin ja muihin oppilaitoksiin pitää olla turvalliset koulutiet ja toimivat liikenneyhteydet. Aamu- ja iltapäiväkerhot tukevat pikkukoululaisten koulunalkua. Sekä henkilöstö että lapset ja nuoret ovat oikeutettuja turvallisiin, terveellisiin ja toimiviin päiväkoteihin ja kouluihin. Esimerkkinä toimivuudesta, esteettömyys on monissa tiloissa vielä todellinen haaste. Ryhmäkoot täytyy pitää riittävän pieninä ja tukea pitää olla riittävästi tarjolla, myös pienryhminä. Sijaiset on palkattava poissaoleville työntekijöille. Yleisesti ottaen työnantajan on huolehdittava henkilöstön työssä jaksamisesta ja hyvinvoinnista sekä käytävä heidän kanssaan avointa vuoropuhelua. Kun henkilöstö voi hyvin, se heijastuu myönteisesti lapsiin ja nuoriinkin.

Kangasalla tehdään jo paljon hyviä asioita, joista täytyy pitää kiinni. Varhaiskasvatuksessa henkilökunta on jo melko pysyvää ja motivoitunutta, ja heidän ammattitaitonsa kehittämiseen työnantaja haluaa panostaa. Erityisopettajia on palkattu myös ryhmiin ja perhekoordinaattori tukee tarvittaessa perheitä. Perusopetuksessa kännykänkäyttörajoituksiin on jo totuteltu ja oppilaat ovat jaksaneet paremmin keskittyä opiskeluun. Myös hyvinvointitunnit, kasvatusohjaajat sekä yhteisöpedagogit tukevat oppilaiden hyvinvointia. Oma lukio mahdollistaa kangasalalaisten nuorten jäämisen omalle kylälle ja näin mm. säästytään pitkien koulumatkojen kulkemiselta.

Riina Hilo, kuntavaaliehdokas (kok)

Kangasala