Kuntavaalit ovat erityisesti lasten ja nuorten vaalit, sillä sote-palvelujen järjestämisvastuun siirtymisen jälkeen koulutus on kuntatalouden suurin menoerä. Nämä vaalit ovat myös mielenterveysvaalit, sillä kunta- aluepolitiikassa päätetään monista hyvinvointiin vaikuttavista asioista.
Kangasalan houkuttelevuus asuinpaikkana edellyttää panostusta lapsiperheiden palveluihin. Lasten ja nuorten ääntä on vahvistettava päätöksenteossa, ja kaupungin talouden vahvistuessa kaupunginvaltuuston tulisi tarkastella uudelleen koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan käynnistämistä myös 2.-luokkalaisille. Tämä vähentäisi lasten yksinäisyyttä ja tukisi hyvinvointia. Lyhyet koulupäivät ja pitkät lomat lisäävät tarvetta ohjatulle vapaa-ajan toiminnalle, joka edistää turvallisuutta sekä perheiden arjen sujuvuutta. Kesäisin kaupunki voisi tarjota esimerkiksi puistoruokailuja sekä liikunta- ja kulttuurituokioita.
Kunnan houkuttelevuutta lisää laadukas varhaiskasvatus, jossa jokaisen lapsen tarpeet huomioidaan yksilöllisesti. Olen tyytyväinen lasteni päiväkoteihin, jotka ovat tarjonneet heille tarpeellisen tuen. Tämä oikeus on taattava kaikille. Isot ryhmäkoot, lähipäiväkodin puuttuminen kodin läheltä, henkilökunnan vaihtuvuus ja osaamisen puute ovat kuitenkin monien pienten lasten vanhempien huolenaiheita. Siksi on tärkeää varmistaa, että henkilökuntaa on riittävästi ja varhaiskasvatusryhmien koot ovat hallittavissa.
THL korostaa laadukkaiden lapsiperhepalveluiden ja resurssien kohdentamisen merkitystä heikommassa asemassa oleville lapsille ja nuorille. Saavutettavat ja joustavat palvelut, kuten neuvolat, varhaiskasvatus ja koulujen oppilashuolto, edistävät perheiden hyvinvointia ja tasa-arvoa. Vaikka esimerkiksi neuvolapalvelut kuuluvat Pirhalle, kaupungin on huolehdittava palveluntuottajien välisestä yhteistyöstä, jotta perheet saavat laadukasta palvelua. Kohdennetut resurssit auttavat ammattilaisia tunnistamaan perheiden avuntarpeen, kuten päihdeongelmat. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön.
Kangasalan lasten ja nuorten hyväksi varatut budjettivarat on käytettävä tehokkaasti, jotta saamme aikaan konkreettisia parannuksia. Sitoutumalla lapsiystävällisyyteen, perhemyönteisyyteen ja mielenterveyden tukemiseen rakennamme elinvoimaisen yhteisön. Tämä panostus kantaa pitkälle ja tekee Kangasalasta houkuttelevan vaihtoehdon niin nykyisille kuin uusille asukkaille. Jokainen äänestäjä voi vaikuttaa siihen kunta- ja aluevaaleissa.
Marika Uusi-Illikainen
Varavaltuutettu (vihr) Kangasala
Kunta- ja aluevaaliehdokas (vihr) Kangasala
Äiti ja Mothers in Business MiB ry:n kunta- ja aluevaaliehdokas