Omakohtainen kokemukseni Pirhan digiklinikalta osoittaa tämän ongelman konkreettisesti. Palvelu itsessään toimii, mutta hoitoketju on monimutkainen: ensin yksi hoitaja, sitten siirto toiselle, ajanvaraus kolmannelle, jonka jälkeen paikan päällä tapaa vielä lisää hoitohenkilökuntaa ennen kuin päästään varsinaiseen hoitoon. Yhden korvatulehduksen vuoksi olin yhteydessä peräti seitsemään sairaanhoitajaan, yhteen hoitajaopiskelijaan ja kahteen lääkäriin. Kun taas yksityisellä puolella olisin päässyt suoraan korvalääkärille ja saanut asian hoidettua yhdellä kertaa.
Toinen vakava ongelma on tietojärjestelmien hajanaisuus. Ystäväni kohdalla tämä näkyi konkreettisesti, kun Kanta-Hämeen puolella otetut kuvat, niiden lausunnot ja käynnit eivät näkyneet lainkaan Pirhan järjestelmissä eikä edes Kannassa. Tämä johti siihen, että Pirhan henkilökunnalla ei ollut mitään tietoa aiemmista tutkimuksista ja hoidoista – eikä siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.
Kokoomus haluaa kehittää terveydenhuoltoa niin, että resurssit kohdennetaan fiksusti ja potilas saa oikean hoidon oikeaan aikaan. Tavoitteena ei ole pelkkä säästäminen vaan palveluiden järkevöittäminen. Kun hoito toimii sujuvasti ja tieto kulkee esteettä, se on parempaa sekä potilaalle että terveydenhuollon ammattilaisille. Tätä kehitystyötä on jatkettava määrätietoisesti – potilaan parhaaksi.
Janita Puomila (kok)
Akaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, alue- ja kuntavaaliehdokas