Pälkäneen alle 18-vuotiaat koripallojunnut ovat aloittaneet alueellisen ykkösdivisioonan mallikkaasti. Joukkue haki sarja-avauksessa helpon voiton Naantalista ja otti kahden pisteen taisteluvoiton Kaarinasta.
Ensimmäinen pistemenetys tuli Pyrinnön kakkosjoukkuetta vastaan, mutta sen jälkeen pälkäneläiset yllättivät sarjakärjen Raumalla.
Lauantaina joukkue isännöi isokokoista Raisiota, joka ei tahtonut sopia kulkemaan yhteiskoulun ovista. Pälkäneläiset pystyivät puolentoista jakson ajan pitämään palloa, mutta sitten vieraat käänsivät ottelun edukseen vahvemman fysiikkansa turvin.
Reiluun pariinkymmeneen pisteeseen venähtänyt ero ei vienyt kotijoukkueelta peli-iloa. Muutaman vuoden tauon jälkeen Luja-Lukon paidat päälleen vetäneille junnuille pelipäivät ovat juhlapäiviä, ja niistä nautitaan loppuun asti, vaikka vastustaja olisi sillä kertaa parempi.
Hyvähenkinen kaverijoukkue
Pälkäneen A-poikajoukkueen rungon muodostavat 17-vuotiaat junnut, jotka veivät Luja-Lukon kolme vuotta sitten C-poikien SM-sarjaan. Sen jälkeen suuri osa pelaajista siirtyi Pyrintöön.
Pälkäneläiskasvatit ovat pärjänneet suurseurassa hyvin, mutta paluu Luja-Lukkoon mahdollistaa hieman leppoisamman pelaamisen.
– Pojat ovat nähneet, mitä kilpaurheilu vaatii. Jotkut ehtivät jo laittaa tossut naulaan, kunnes kuulivat, että Pälkäneelle kasataan A-poikajoukkuetta, joukkueen valmentajaksi lupautunut Jari Murtomäki kertoo.
Toukokuussa 12 poikaa kokoontui salille ja sen jälkeen on treenattu kerran viikossa. Sitoutuminen on ollut ihailtavaa.
– Paikalla on ollut joka kerta vähintään kymmenen kaveria.
Hyvä meininki näkyy myös pelikentällä. Pälkäneläispelaajat tsemppaavat toisiaan ja saavat kaverinsakin pelaamaan vapautuneesti. Tämä näkyy tulostaululla: kerran viikossa treenaava kaveriporukka pystyy haastamaan lähes päivittäin harjoittelevat isojen seurojen joukkueet.
Pyrinnöstä tarttui kolme vahvistusta
A-poikien pelaamiseen löytyi helposti yhteinen sävel, sillä joukkueen ydin on pelannut yhdessä pikkunassikasta alkaen. Ilmari Siiro, Roope Taipale, Eetu Rautanen ja Roope Kankaanpää kuuluivat Luja-Lukon C-poikien SM-sarjajoukkueen kantaviin voimiin. Myös Iiro Moisio, Tobin Gylling, Heikki Kivistö ja Nuutti Normala ovat pelanneet Luja-Lukossa vuosikausia. Lisäksi Tampereelta lähti mukaan kolme vahvistusta: kangasalalainen Aleksi Väätäinen sekä Eppu Heinonen ja Vilho Mänty.
Joukkue antaa vastustajilleen hieman ikätasoitusta, sillä se muodostuu nuoremmista A-junnuista ja B-junnuista. Jos vastaan tulee Raision kaltainen pääosin 1998 syntyneistä kasattu joukkue, otteluun lähdetään pojat vastaan miehet -asetelmasta.
Jari Murtomäki sanoo, että kokoa enemmän näkyy se, ettei kerran viikossa pidettävissä treeneissä ehditä hioa taktisia hienouksia.
– Kauheasti ei ole edes yritetty lähteä hiomaan pelikuvioita. Mutta pojilla tuntuu riittävän intoa, joten onneksi meille järjestyi toinenkin treenivuoro.
13 ottelun sarjasta pelattu kolmannes
Kimmo Ketolan ja Pyrinnön junnukoulun läpi käyneissä pelaajissa riittää potentiaalia vaikka mihin. Kaikki pyörii kuitenkin pelaajien ehdoilla.
– Poikien elämässä on muutakin kuin koripallo, Jari Murtomäki sanoo.
A-poikien sarja on osoittautunut hyväksi. Vastaan tulee Turun, Tampereen ja Satakunnan kovia joukkueita, jotka pelaisivat valtakunnallisissa sarjoissa, jos olisivat onnistuneet syksyn karsinnoissa hieman paremmin.
Sarjan 14 joukkuetta kohtaavat toisensa kertaalleen. Kauden päätteeksi neljä parasta ratkovat mestaruuden Final four -turnauksessa.
Luja-Lukolla viiden ensimmäisen pelin kolmesta voitosta jäi sarjataulukkoon vain kaksi, sillä Naantali luopui sarjasta parin pelin jälkeen.
– Aluesarjajoukkueiden kasaaminen jää myöhään, koska ensin pelataan valtakunnallisten sarjojen karsinnat. Siksi syksyllä tulee harmillisia luopumisia, Jari Murtomäki sanoo.
Yhteistyötä seurojen ja lajien välille
A-poikasarja on uusi aluevaltaus myös valmentajalle.
– Tähän saakka olen touhunnut nuorempien junnujen kanssa. Siksi vähän mietitytti, miten tuollaisten aikuisuuden kynnyksellä olevien kavereiden kanssa pärjää. Maltilla on koitettu mennä, sillä rähinä ja puhina ei johda oikein mihinkään, Jari Murtomäki sanoo.
Pälkäneen A-poikien lisäksi hän valmentaa Kangasalan minipoikia yhdessä aitoolaisen Mikko Kihlströmin kanssa. Murtomäki haluaa olla rakentamassa entistä tiiviimpää yhteistyötä seurojen ja lajien välille.
– Siitä on kaikille vain hyötyä, jos junnut pystyisivät harrastamaan mahdollisimman pitkään monta lajia rinnakkain.
A-poikien 1. divisoona
PäLuLu – Ura Basket 73–71
PäLuLu – Pyrintö II 43–71
PäLuLu – RaBa 63–50
PäLuLu – RaiPS 47–71
| RaBa | 6 | 5 | 1 | 412-316 | 10 |
| Karhu | 3 | 3 | 0 | 249-200 | 6 |
| RaiPS | 4 | 3 | 1 | 330-244 | 6 |
| Korihait | 4 | 3 | 1 | 287-266 | 6 |
| Pyrintö 2 | 3 | 2 | 1 | 283-165 | 4 |
| PäLuLu | 4 | 2 | 2 | 226-263 | 4 |
| RaPy | 3 | 2 | 1 | 237-171 | 4 |
| Ura Basket | 3 | 2 | 1 | 233-184 | 4 |
| BC Nokia | 5 | 2 | 3 | 330-349 | 4 |
| Korikobrat | 3 | 1 | 2 | 227-195 | 2 |
| Lieto-Koris | 3 | 1 | 2 | 243-247 | 2 |
| Vilpas Wh | 3 | 0 | 3 | 164-247 | 0 |
| Salama | 5 | 0 | 5 | 259-513 | 0 |
| TaNMKY | 3 | 0 | 3 | 115-235 | 0 |
Reunamerkintä
Peli-ilo alkaa, kun NBA-unelmat sulavat
Pikkupaikkakuntien junnujoukkueet lopahtavat usein vanhimpiin ikäluokkiin tultaessa. B- ja A-junnuihin ei enää riitä pelaajia, kun osa siirtyy kaupunkien isoihin seuroihin ja osalta lopahtaa into.
Puuttuvat portaat junnu- ja aikuisjoukkueiden välillä ovat harmi sekä harrastajien että seurojen kannalta. Nuoret eivät osaa siirtyä tavoitteellisesta junnujoukkueesta harrastuksekseen pelaileviin aikuisjoukkueisiin. Tästä kärsivät pikkuseurojen alasarjajoukkueet, jotka saisivat junnukoulun kasvateista selkeitä vahvistuksia, kun he kasvavat aikuisten mittoihin.
Pälkäneen Luja-Lukko on erikoisuus A-poikien koripallosarjassa. Pääosa aluesarjan joukkueista on suurten seurojen kakkosjoukkueita ja keskikokoisten paikkakuntien porukoita, joiden rahkeet eivät riittäneet valtakunnallisiin sarjoihin. Näin kävi esimerkiksi Pälkäneen ja Raholan yhteisjoukkueelle pari vuotta nuorempien tyttöjen sarjassa.
Pälkäneen pojat ovat haastaneet kyläjoukkueellaan isoja seuroja nuoremmissa ikäluokissa. Vuosituhannen vaihteessa syntyneet koripallopojat tekivät kolme vuotta sitten pälkäneläistä urheiluhistoriaa etenemällä C-poikien SM-sarjaan.
Sen jälkeen monet Kimmo Ketolan kasvatit kävivät kokeilemassa rahkeitaan Pyrinnössä. Se moninkertaisti harrastuksen vaatimien panostusten määrän. Iltatreenit Tampereella tarkoittavat lähes nelituntista merkintää perheen kalenterissa, sillä edestakaiset matkat nielevät aikaa melkein kaksi kertaa kauemmin kuin harjoitukset.
Matkat alkavat tuntua pitkiltä siinä vaiheessa, kun lapsuuden ammattilaishaaveet haihtuvat. Silloin pitäisi löytää harrastukseen uusi vaihe. Silloin voisi siirtyä nautiskelemaan pelaamisesta, sillä selkärangassa on sellainen määrä taitoa, että pelit hoituvat, vaikkei harrastukseen panostaisi koko elämäänsä.
Kotikylän yleisseura on löytänyt uuden tehtävän. Pienimmissä ikäluokissa se kasvattaa lajin pariin uusia harrastajia. Vanhimmissa ikäluokissa se opettaa harrastajat nauttimaan pelaamisesta niin, että siitä tulee luonteva osa arkea myös aikuisiällä.
Joukkuelajin harrastajan on helpompi harrastaa kavereiden kanssa. Ilman joukkuetta liikunta lopahtaa helposti kokonaan. Siksi junnujen ehdoilla toimiva aluesarjajoukkue hoitaa yhteiskunnallisesti tärkeää tehtävää.
A-poikajoukkue pelaa jo nyt Pälkäneen parasta koripalloa. Fysiikassa se häviää vielä sarjakonkareille sen verran, että kotikylän koripalloherruus pysyy toistaiseksi miesten nelosdivarijoukkueella. Osa junnuista tosin kuuluu jo sen kantaviin voimiin.
Tulevaisuudessa junnut voivat nostaa edustusjoukkueen seuraaville sarjatasoille. Pallokouluikäisestä alkaen lajin parissa kasvaneet pelaajat ovat teknisesti ja taktisesti niin osaavia, että pystyivät pelaamaan A-poikien aluesarjaa kovempiakin pelejä.
Havaittavissa onkin syömisen myötä kasvanutta nälkää. Viikoittaiset harjoitukset eivät enää riitä, vaan ohjelmaan on otettu toinen harjoituskerta. Sen ansiosta pelikuvioita ehditään hioa hieman parempaan jamaan.
Mutta viimeistään tässä vaiheessa tulee raja vastaan, koska harjoitusvuorot eivät riitä ennen kuin liikuntahalli valmistuu. Onneksi yhteiskoulun vaarallisessa minisalissa pelaaminen on vain väliaikaisratkaisu.
