Tänä syksynä on riittänyt puhetta hanhista ja niiden määristä. Etenkin valkoposkihanhien isot parvet ovat herättäneet kaikenlaisia ajatuksia. Valkoposkihanhi on Suomessa pesimälajina uusi tulokas. Koko Itämeren alueelle se ilmestyi 1970-luvun alussa, jolloin todettiin ensimmäiset pesinnät Gotlannin lähistöllä. Aiemmin meilläkin oli vain tyydytty ihmettelemään ohi kiitäviä muuttoparvia. 1980-luvulla se sai jalansijaa meilläkin ja siitä lähtien kanta on kasvanut. Nyt sitä tavataan pesivänä etelärannikolla ja lounaisaaristossa ja siitä ylöspäin Vaasan korkeudelle asti, yksittäisiä pareja Ouluun saakka.
Suomen pesimäkannaksi arvioidaan noin 10 000 paria, joka on häviävän pieni osa koko kannasta. Meidän kauttamme muuttavien lintujen varsinaiset pesimäalueet ovat Huippuvuorilla, Grönlannin itärannikolla ja Novaja Zemljan ympäristössä. Näiden alueiden lintujen talvehtimisalueet ovat Pohjanmeren rannikolla ja usein juuri Hollannissa. Sitä väliä sitten lennellään keväin ja syksyin ja muuton aikana täytyy levähtää ja ruokailla.
Maataloudelle harmia ovat aiheuttaneet muuttomatkalla levähtämään jääneet tuhatpäiset hanhilaumat. Valkoposkien lisäksi näissä parvissa on usein mukana ainakin tundrahanhia ja metsähanhia. Tuhatpäinen hanhiparvi voi napsia suihinsa keväiset oraat ja syksyllä laidunnurmet.
Aiemmin hanhilaumat ohittivat Suomen nopeassa tahdissa toukokuun viimeisellä viikolla. Hanhien runsastumisen syinä pidetään muun muassa ilmastonmuutosta, parantuneita pesintämahdollisuuksia ja myös metsästyksen vähentymistä.
Valkoposkihanhi on EU:n direktiivilaji ja siten suojeltu. Nyt on viritelty keskustelua lajin siirtämisestä metsästyslajien joukkoon, mikä vaatinee direktiivimuutosta. Asiaan on käännelty moneen suuntaan. Kesällä perustettiin myös ”hanhityöryhmä” pohtimaan ratkaisuja. Kun valkoposkihanhi on direktiivilaji, valtio joutuu korvaamaan viljelijöille koituneita satovahinkoja. Viime kevään tuhoista on haettu korvauksia 2,7 miljoonaa euroa. Jos laji siirretään riistalajiksi, valtio ei maksa korvauksia vahingoista.
Yhtenä ratkaisuna on ehdoteltu perustettavaksi hanhipeltoja ruokailumaiksi. Maataloustuella rahoitettavat ruokailupellot turvaisivat hanhille levähdysrauhan. Tällaisia hanhipeltoja on jo käytössä monissa maissa, ja niistä on saatu hyviä kokemuksia. Pelkkä hanhien hätyytteleminen ja ampuminen ei yleensä tuota toivottua tulosta. Kun linnut oppivat pysymään niille tarkoitetuilla peltolohkoilla, muut alueet jäävät rauhaan.
Hanhien muutto on Hämeessäkin ollut syyskuun lopulla ja lokakuun alkuviikoilla ollut varsin näkyvää. Kun muutama sata tai jopa tuhat hanhea ylittää pihamaan, kaakatus on melkoinen. Etelärannikolla on suurimmissa parvissa ollut kymmeniä tuhansia yksilöitä.
Hanhien lisäksi myös haikarat ovat isokokoisia ja näkyviä. Erityisesti harmaahaikarasta on tullut monen lintujärven asukas. Rehevöitymisen mukana se löytää yhä uusia asuinpaikkoja ja särkikalojen lisääntyessä ravintoa on riittämiin. Harmaahaikara on Euroopan yleisin haikara, jonka ravintona ovat pikkukalat, hyönteiset, myyrät ja sammakot.
Kangasalla harmaahaikaran voi tavoittaa vaikka Pohtiolammelta, Pelisalmesta tai Kirkkojärveltä. Myös Kuhmalahden Tervaniemi ja Siuronsalmi ovat mahdollisia paikkoja. Pälkäneellä sitä voi haeskella Kukkolan Vähäjärveltä tai Pinteleen rannoilta. Syksyllä meille saapuu haikaroita myös Viron puolelta, kun nuoret haikarat lähtevät etsimään uusia alueita ja siten joillakin paikoilla voi norkoilla useita yksilöitä. Usein harmaahaikara jököttää paikallaan rantavedessä ja odottaa saalista.
