Meneillään on talvi, jollaista on viime vuosina usein odotettu – ja lähes yhtä usein petytty. Tällä kertaa talven ulkoliikuntariemun kokeminen ei ole ollut kiinni nopeudesta, eli siitä ehtiikö maahan sataneen ohuen lumikerroksen ja pakkasen harvinaisen yhdistelmän hyödyntää sen parin päivän ajanjaksolla, jolloin edes jonkinlaisia puitteita on tarjolla.
Lumivaippa on paksuuntunut viikko viikolta, ja lämpömittari on pysytellyt pakkasen puolella päivästä riippuen joko riittävästi tai vähintäänkin riittävästi. Samalla Sydän-Hämeeseen on saatu rakennettua huikea kokemus- ja elämysverkosto talviliikkujille. Pälkäneen ja Kangasalan luistelukentät ja ladut ovat huippukunnossa, ja esimerkiksi upeita latuja löytää nyt sellaisistakin paikoista, joissa ei ole aikoihin päässyt sivakoimaan.
Kunnon talven osuminen keskelle koronapandemiaa on sekä siunaus että kirous. Nyt jos koskaan matkailijoille olisi Sydän-Hämeen lisäksi koko Suomessa näyttää maan talvitarjonta parhaimmillaan, mutta koronatilanne pitää tiukasti huolen siitä, että matkailijatulvaa ei ulkomailta – välttämättä edes muista maakunnista – ole syntynyt.
Toisaalta loskasäähän verrattuna lähes ylimaalliset talviulkoilupuitteet ovat olleet omiaan aktivoimaan ihmisiä liikkumaan ja edes jossakin määrin pitämään yllä kasvokkain tapahtuvia sosiaalisia kontakteja. Huippuolosuhteista ovat nyt saaneet nauttia lähes yksinoikeudella kuntalaiset, joiden ensisijaiseen käyttöön kyseiset palvelut on alun alkaenkin tarkoitettu.
Ihminen tottuu tai jopa turtuu kuitenkin nopeasti, ja niin voi käydä myös ihmeellisen talven kanssa. Sitä vastaan kannattaa käydä tietoiseen taistoon vaikka vain pitämällä silmänsä auki, liikkui sitten autolla, suksilla tai kävellen – oli se illalla, päivällä tai aamuhämärässä. Nyt eletään poikkeuksellisen kaunista aikaa, jonka ei kannata antaa vain livahtaa ohi.
