Huoli nuorista on viime aikoina nostanut päätään. Koronatilanteen on – voisiko sanoa jopa vihdoin – laajemminkin huomattu heijastuvan ikävästi myös nuorten mielialaan ja jaksamiseen, ja omalta osaltaan väkivaltaiset ääriesimerkkitapaukset pääkaupunkiseudulta ja Tampereelta ovat kiinnittäneet huomiota nuorten maailman varjoisimpiin puoliin.
Traagiset otsikot ovat onneksi jääneet puuttumaan, mutta myös Pälkäneellä ja Kangasalla on kuplinut. Huonosti voivat jaksavat entistä huonommin. Lastensuojeluilmoitusten määrä on viime vuosina tasaisesti kasvanut, ja niiden taustalla – monen muun tekijän ohessa – ovat nousseet esiin aggressiivinen tai itsetuhoinen käytös ja mielenterveysongelmat sekä näihin yhdistyvä päihteidenkäyttö.
Tilanne Sydän-Hämeessä ei ole suinkaan poikkeuksellinen. Niinpä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pohdinnat siitä, tulisiko huumausaineiden käytön rangaistavuus tulevaisuudessa poistaa tyystin, ovat ymmärrettävästi saaneet kulmakarvan jos toisenkin kohoamaan.
Miten nuorilla sitten menee?
Sitä sopii kysyä nuorilta itseltään. Omasta tai lähipiirin nuoresta voi kiinnostua tällä viikolla vaikkapa kyselemällä tuntoja väläytellystä etäkoulusta tai suunnitelmia talvilomasta. Tuki esimerkiksi yhteishaku- tai yläkoulun valinnaisainevalinnoissa voi myös olla paikallaan juuri tähän aikaan vuodesta.
Oman näkemyksensä muun muassa nuorten jaksamisesta ja mielenterveyttä koskevista ajatuksista tarjoavat tässä lehdessä Pälkäneen lukiolaiset, jotka eivät kaihtaneet vaikeisiin aiheisiin kajoamista äidinkielen kurssilla syntyneissä kirjoituksissaan.
