Hyvinvointi on sidoksissa moneen asiaan, ja siihen on hyvä havahtua useamminkin kuin kerran valtuustokaudessa valmistuvan kunnan hyvinvointikertomuksen myötä.
Tämänkin lehden sivuilla on tänä syksynä tuskailtu kehnoja julkisen liikenteen yhteyksiä Pälkäneellä, ja Kangasallakin viimekeväisissä vaalikonevastauksissa vahvasti toivottiin satsauksia joukkoliikenteeseen muualla kuin vain niin sanotun nauhataajaman alueella. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tuoreen nuorten elinolokatsauksen mukaan julkisella liikenteellä on suuri vaikutus myös nuorten hyvinvointiin – se paitsi rajaa valintoja vapaa-ajalle nykyhetkessä myös määrittää tulevaisuudensuunnitelmia, kuten peruskoulun jälkeisen koulutuksen valintaa.
Heikkojen joukkoliikenneyhteyksien nähtiin aluehallintoviraston julkaisussa myös vahvasti heikentävän nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelujen saatavuutta. Heikot kulkuyhteydet ovat ymmärrettävä ongelma ikäryhmällä, jonka ajoneuvonkäyttömahdollisuudet ovat varsin rajatut. Apu voi tälläkin saralla löytyä digitaalisista palveluista, mutta se vaatii myös alan ammattilaisilta uudenlaista näkökulmaa palvelujen tuottamiseen.
Mielenterveysongelmiin ja jaksamiseen on nuorillakin tuonut lisähaasteensa pitkään jatkunut koronapandemia. Vaikka etäkoulu oli osalle ongelmatonta, koettiin se kyselyjen ja tutkimusten perusteella silti raskaana. Koulutehtävät koettiin työläämmiksi, opettajan tuki vähäisemmäksi, arki yksinäisemmäksi ja lisäksi saatiin viitteitä siitä, että kielteisimmät vaikutukset helposti kasautuvat niille, joilla hyvinvointi ei muutenkaan ole parhaalla mahdollisella tolalla. Kangasalla ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvat lukiolaiset ovat viettäneet reilun viikon karanteenikuplassa, Pälkäneellä lähiopetusta jatkettiin oppilaiden omasta toiveesta. Aikuisten nuorille tarjoaman sosiaalisen tuen merkitys paitsi tässä ja nyt myös kasvussa yhteiskunnan jäseneksi nostettiinkin yleisellä tasolla huomioimisen arvoiseksi tekijäksi myös aluehallintoviraston katsauksessa.
Julkaisussa huomautetaan, että yksittäisten tietojen hajautuminen vaikeuttaa kokonaiskuvan luomista, ja toisaalta tilastoissa moninaiset tilanteet ja ilmiöt usein tuppaavat suoraviivaistumaan liiaksikin. Tietyissä määrin on osattava nähdä myös tilastojen taakse. Mahdollisuudet tähän kohenevat, jos eri toimijat ja sektorit tekevät tiivistä yhteistyötä. Sitä kautta voidaan helpommin oivaltaa uusia avauksia, katvealueita ja tilastoitavan tiedon tarpeitakin.
Tärkeintä kuitenkin on, että näitä tietoja ei kerätä keräämisen ilosta tai tilastojen rakentamisen vuoksi vaan perheitä ja nuoria tukevan toiminnan pohjaksi – ja sitä kautta koko yhteisön tueksi.
