Työhön sitoutumisesta puhutaan paljon, mutta onko se vain pelkkää puhetta? Tiedän yhden ammattikunnan, joka edes yrittää sitoutua työhönsä. He ovat kahlekuninkaat, mutta kauan eivät hekään yleensä ole sitoutuneet hommaansa. Hetken ravistelevat kahleita ja taas ovat vapaita lähtemään kohden seuraavaa esiintymispaikkaa. Rahastus on tehty ja areena saa jäädä. Heidät rekrytoidaan uuteen paikkaan. Kuulostaako tutulta? Niin ei tarvitse käydä sirkuksessa tuollaista katselemassa. Sen on saattanut havaita ihan kunnantalolla. Ovet ovat heiluneet kuin villin lännen saluunassa Clint Eastwoodin elokuvissa. On tultu ja menty, mutta kauan ei ole viihdytty.
Onko sitoutuminen kuntaan ja työhön ihan sivuseikka? Siltä vaikuttaa. En tiedä, mitä haastatteluissa kysellään. Varmaan osaamista ja sitä kuinka monenlaista kokemusta on kertynyt. Onko se monenlainen kokemus edes hyväksi? Onkin käyty vain pyörähtämässä ja nautiskeltu hetki maanantaifiilistä ja sitten on jo perjantai koittanut ja lähdetty vapauteen. Ei ole edes ehditty syödä paikallisen ravintolan ruokalistaa lävitse, vaikka niin on luvattu haastattelussa, paikkakunta on vaihtunut. Sopimusneuvottelut on kyllä hoidettu hyvin, että matkarahaa uuteen paikkaan saadaan lompsa täyteen lähtiessä.
Sitoutuminen voi olla löysää, jos asutaan ihan muulla paikkakunnalla kuin siellä, missä pitäisi niitä kunnan asioita hoitaa. Voi onnistua joltakin jopa hyvin, mutta ei kaikilta. Ei tunneta paikkakuntaa mitenkään ja siten vertailukohtana käytetään omaa asuinkuntaansa. Kuntalaiset saattavat pyytää jotain palvelua tai pientäkin asiaa, vaikkapa valoja venerantaan, niin vastaus on hyvin lakoninen. Tokaistaan asuinkunnan nimi ja ettei sielläkään ole. Ei auta vaikka pyytäjät kertoisivat, että nyt ollaankin Pälkäneellä.
Suomessa saa tietysti vapaasti valita asuinpaikkansa. Silti paljon puhutaan, että joudutaan ja pitäisi muuttaa työn perässä. Valmiutta siihen ei kuitenkaan ole, vaan mieluummin vain poiketaan töissä. Voisi olla avartavaa ainakin kunnan johtohommissa, että asuisi myös kyseisessä kunnassa. Mieluimmin vielä hiukan etäällä kunnan keskustasta, niin oppisi kunnasta aika paljon. Tapaisi ehkä joskus ihan elävän kuntalaisen, kun ei voisi kätkeytyä virkakoppinsa punaisen valon taakse. Voisi olla helpompaa tehdä hommia, kun tuntisi maamerkit ja ihmiset. Nekin persoonat, jotka aina valittavat tai vielä paremmin ne, joilla voisi olla kehittäviä ideoita.
Varmasti kuntaan työntekijöitä rekrytoivat ja haastattelevat osaavat hommansa. Kuntalainen ei vaan tiedä niistä kysymyksistä ja vastauksista mitään. Luetaan vain paikallisesta lehdestä valitun nimi. Jonkin ajan päästä haastattelu, jossa valittu antaa valoisan kuvan kyvyistään ja tulevaisuuden visioista, joskus jopa rehellisen kuvan. Riittävätkö pelkät haastattelut ja työtodistukset? Minusta eivät riitä. Joskus kannattaa tehdä hiukan taustatyötä. Nykyään helppoa kun ei tarvitse muuta kuin kuukletella. Sieltä saattaa löytyä mielenkiintoisia asioita. On potkuja, eroja ja riitoja, joita ei takuulla ole haastattelussa ja hakupapereissa kerrottu.
Mitäpä jos seuraavissa valintaprosesseissa laitettaisiin hakijat täyttämään vaalikone? Tarpeeksi pitäisi olla kysymyksiä ja vaihtoehtoja, niin voitaisiin saada jotain selville hakijasta. Vaalikone voisi olla avoin myös kuntalaisten luettavaksi. Voisivat vakiasukkaat vaikkapa ottaa kantaa tai ainakin kertoa näkemyksensä valitsemalleen kuntapäättäjälle. Päättäjälle, joka valitsee myös sitä työntekijää. Ehkä myös tieto, että sitoutuuko hakija kuntaan muuten kuin palkkapäivänä. Se ei ole tarpeeksi pitävä sidos.
